Teemapuistosta ei tule uutta kilpailutusta – aikataulu painaa päälle Eilen 13:25 | Päivitetty eilen 13:51
Teemapuiston rakentamisen oli tarkoitus alkaa juhannuksen jälkeen – maansiirtotöistä ei tehty ensimmäistäkään tarjousta 7.6.2023 16:19
Toripaviljonkia ei rakennetakaan Äänekosken keskustaan – monitoimiaukion fiksaus käynnistymässä 6.6.2023 10:58
Koiviston päiväkodin rakennustyöt alkoivat – työmaan läheisyydessä oltava erityisen varovainen 6.6.2023 10:52 | Päivitetty 7.6.2023 11:06
Itsepalveluhotelli aloittaa toimintansa kesän aikana Äänekoskella – Yrittäjän tavoitteena on pitää hotelli täynnä 6.6.2023 6:30
Äänekosken yhteisöpuutarha kaipaa uusia toimijoita ja viherpeukaloita – vastaavia ei Suomessa ole monta 16.5.2023 16:42
Koiviston päiväkodin kustannusarvio kasvoi lähes miljoona euroa – valtuutetuilta kritiikkiä kustannusten noususta 15.5.2023 18:17
Kiinteistömittaukset jatkuvat Äänekoskella ja Suolahdessa – mittaus suoritetaan aina vain rakennuksen ulkopuolella 10.5.2023 11:03 | Päivitetty 10.5.2023 12:07
Aluevaltuusto lyö tiistaina sinetin Kukkulan sairaalarakennusten vuokrasopimukseen – vuokrien ja huoltokulujen hinta 20 vuoden aikana hipoo sataa miljoonaa euroa 8.5.2023 21:17 | Päivitetty 8.5.2023 21:35
Näkökulma | Tonttien kysyntä jäissä Suojärvellä – siirtolapuutarhan rakentuminen vaatisi kokonaisuuden kehittämistä 4.5.2023 10:20
Alle 30-neliöisen pihasaunan tai varaston saa tehdä vuoden 2025 alusta lähtien ilman lupaa 25.4.2023 5:55
Paikalliset vetoavat Suolahtisalin puolesta – Äänekosken kaupunginhallitus sai noin tuhannen ihmisen allekirjoittaman vetoomuksen 28.3.2023 22:20
Matti Virtanen (vas.) näkee, että Äänekosken kaupungin tulisi jatkossa osallistua Suolahtisalin korjauskustannuksiin: "Niin kuin siinä vanhassa käyttöoikeussopimuksessa oli" 28.3.2023 6:10
"Suolahden kaupungin oikeudet ja velvoitteet ovat siirtyneet Äänekosken kaupungille" – seuraavaksi selvitetään Äänekosken kaupungin toimien laillisuus Suolahtisalia vuokratessa 24.3.2023 18:28 | Päivitetty 24.3.2023 21:42
Yhteydenotot kiinteistöjen siivottomuudesta johtivat uhkasakkoihin Äänekoskella – jopa 1000 euron sakko tulee maksettavaksi, elleivät omistajat reagoi vieläkään 21.3.2023 6:05
Suolahtisalin kohtalosta keskustellaan perjantaina – paikalla myös kiinteistön omistaja 20.3.2023 13:37 | Päivitetty 20.3.2023 17:33
Hyvinvointialue kieltäytyi Äänekosken Kiinteistöhoidon osakkuudesta – vartijapalveluista kiireellinen kilpailutus 17.3.2023 12:20
Suolahtisalin kohtalo on yhä avoinna – kaupungin vuokrasopimuksen jatko tulee vielä kaupunginhallituksen ratkaistavaksi 8.3.2023 12:22
Pian Saharassa kukkivat purppuraomenapuut – Monitoimiaukion kiveykset jatkavat Keskusaukion tyyliä 3.3.2023 16:20
Mies sytytti asuntonsa tuleen Äänekoskella ja rusikoi olutta myymästä kieltäytyneen myyjän käden – maksettavaksi yli 38 000 euron korvaukset 2.3.2023 5:45
Killinki kaupattavana Konginkankaalla – ravintola avasi maaliskuussa 53 vuotta sitten 1.3.2023 12:31 | Päivitetty 3.3.2023 15:48
Äänekoski linjasi kärkitavoitteensa - maahankintoja Nelostien tuntumasta, ydinkeskusta kuntoon ja kylille omat kehityskohteet 1.3.2023 6:05
Suolahtisalin konsertit jäämässä historiaan – Äänekosken kaupunki on luopumassa kiinteistön vuokrauksesta 27.2.2023 17:40 | Päivitetty 28.2.2023 15:18
Henttalanmäellä luvassa räjäytyksiä – maanrakennus alkaa tällä viikolla 27.2.2023 15:36 | Päivitetty 27.2.2023 17:48
Kirkonkellot soivat tänään ympäri maata – Äänekosken kaupunki liputtaa hyökkäyssodan vuosipäivänä Ukrainan lipulla 24.2.2023 7:00 | Päivitetty 24.2.2023 14:06
Remuavia balkanilaisia ja eroottista tantraa – Äänekosken haamuhotellin historiaan kuuluu myös mystisesti kadonnut venäläinen 14.2.2023 16:38 | Päivitetty 14.2.2023 20:16
Poliisi toivoo ryhtiliikettä nuorten lisäksi myös aikuisilta - ilkivalta puhuttaa Äänekoskella 14.2.2023 7:00
Vanhukset muuttivat uusiin palveluasuntoihin hulppeisiin järvimaisemiin Äänekoskella – "Olen kiitollinen siitä, että pääsin tänne" 11.2.2023 6:00 | Päivitetty 11.2.2023 7:39
Äänekosken monitoimiaukion ja Rantapuistoon tulevan lasten teemapuiston suunnitelmat pian nähtäville 8.2.2023 15:41
Pelastavatko ilmaiset ämpärit Äänekosken väkiennusteen? Katso miltä Äänekosken väkiluku saattaa näyttää jo alle 20 vuoden päästä 8.2.2023 7:00
Yllätyskäänne aluevaltuustossa: Vanhojen keskussairaalakiinteistöjen kauppa ei mennytkään läpi – "Kyse tiedonpuutteesta" 7.2.2023 17:35 | Päivitetty 7.2.2023 20:56
Uutisanalyysi | Äänekosken monitoimiaukion puistoidea on hyvä, mutta hinta hankkeen takana on raju 7.2.2023 12:35
Asbestilöytö hidastanut Äänekosken kaupunginmuseon remontointia – näyttelyiden odotetaan avautuvan 2025 3.2.2023 15:42 | Päivitetty 7.2.2023 12:50
Äänekosken monitoimiaukion hietikko jää vihdoin historiaan - tilalle tulee puisto, mutta ei tähän tietoon paviljonkirakennusta 3.2.2023 14:44 | Päivitetty 3.2.2023 15:16
Uuraisten kunta säästi viime vuonna energiaa kymppitonneja – parhaat säästöt koulukeskuksesta 28.1.2023 8:27
Karu rakkaushuijaus Äänekoskella – lupaus yhteisestä avioliitosta maksoi miehelle yli 100 000 euroa 22.1.2023 6:00 | Päivitetty 22.1.2023 13:15
Aluehallitus halusi muuttaa vanhan Keski-Suomen keskussairaalan kaupan ehtoja – päättää asiasta tiistaina 19.1.2023 22:17 | Päivitetty 19.1.2023 22:55
Äänekosken kaupungilla on lunastusvelvollisuus entisen autoliikkeen rakennuksesta – yli 600 000 euron erimielisyys hinnasta johti käräjille 18.1.2023 16:00
Öljyn hinta laittaa järjestelmät uusiksi – energiaremonttien avustukset jaossa jälleen 18.1.2023 9:00 | Päivitetty 18.1.2023 12:21
Äänekoskelle tarvitaan lisää nykyaikaisia yritystiloja – kiinteistöalan toimijoiden huomiosta kisaavat muutkin kunnat 17.1.2023 12:33