Kolumni: Sumialaisia kevään jälkiä

Kirjoittaja osallistuu Lions-liiton edustajana ja yhteistyökumppanina Vihreä uudistuva Äänekoski -hankkeeseen, jossa mietitään, miten pienentää omaa hiilijalanjälkeä ja suunnitteli osallistujille postikortteja. Johanna Arho-Forsblom

Johanna Arho-Forsblom

Elämäni rikkautta on, että perheeseeni kuuluu yläkoululainen, kolmekymppinen vauvaa odottava nuoripari ja jo pitempään elänyt äitini. Jotkin vuodet ovat merkitsevämpiä kuin toiset. Huomaan, että seiskaluokkalaiseni tai ”isä” -sanaa suuhunsa sovitteleva esikoiseni kokee tämän kevään aivan erityiseksi. He elävät aikaa, jonka he tulevat muistamaan aina. Vanhuuden voima taas on kypsyyttä ja lempeää viisautta. Äitini ensimmäinen, epäilevä ajatus usein vaihtuviin ideoihini on sitä, että hän tietää elämän rajoitukset ja on tyytyväinen. Sumiaisissa suvut asuvat lähekkäin ja ylisukupolvinen elämä on mahdollista.

Sumialaisilla on oma ryhmänsä Facessa ja viihdyn sen julkaisujen parissa. Pääsiäisenä Heikki Nieminen jakoi jälleen aamulenkkinsä maisemakuvat, Marie Finne-Bray lauloi virtuaalisesti kirkostamme sydämiimme Bachin Matteus-Passiota ja Seppo Paatelainen kertoi pääsiäisyön taioista ennen vanhaan, Heikki Hilpinen lähetti kuva-arvoituksen vanhasta esineestä ja kyläkauppias kertoi pääsiäiskakuista ja -kukista. Nämä jäävät jäljiksi tästä pääsiäisestä, jolloin koronan tähden ja muutenkin omissa mökeissämme viihtyvinä, vietimme paljon hetkiä siten, ettei tapahtunut mitään.

Osallistun Lions-liiton edustajana ja yhteistyökumppanina Vihreän, uusiutuvan Äänekosken haasteeseen, jossa mietitään, miten pienentää omaa hiilijalanjälkeään. Suunnittelin osallistujille postikortteja. Jokaisessa kortissa on jokin toteutettava teko, jolle toivotaan pisaravaikutusta: Oman valintansa ympäristön hyvinvoinnin puolesta tehneenä, tulee kertoa siitä postikortilla ystävälleen. Ehkäpä teko aloittaa pisaravaikutuksen – aivan kuin veteen heitetyn kiven ympärille muodostuu renkaita, jotka laajenevat suurelle alueelle.

Sitran elämäntapatestin mukaan olen pesänrakentaja ja tunnen oman elämäntapani ympäristövaikutukset, vaikka sorrunkin houkutuksiin. Sama lause kuvannee useimpia sumialaisia. Pääsiäisen jälkeen jääkaappimme ovat täynnään juhlaherkkujen jämiä. Jos haluaisi koota reseptikirjan hävikkiruoista, nyt olisi oikea aika kiertää tuvasta toiseen.

Jos voitaisiin sahata elämäni tyvestä kiekko, tämän kevään vuosirenkaassa näkyisi lukuisia tietokoneella istuttuja tunteja, uuvuttavan paljon maskin läpi hengittämistä ja samaan aikaan joustavaa sopeutumista muutoksiin. Tänäkin keväänä kasvatan taimia kaikilla ikkunoillamme, lapioin lunta, jotta se sulaisi nopeammin ja vaihdan huoneidemme järjestystä.

Joku viisas on kirjoittanut, että jokainen jälki, jonka jätämme, on merkki eletystä voimasta: ihmisen vuosirenkaita ovat uurteet kasvoilla. Alpo Noposen runoa lainaten: ”Se on, ystävä, ratkaista mahdoton, minä aikana ihminen kaunein on.” Elämä on hyvää juuri nyt ja sumialainen on kaunis.

Kirjoittaja jättää jälkiä Sumiaisten Saarikkaalle kyläyhdistyksen pj:na, erityisopettajana ja äitinä, pian mummonakin.

Kommentoi