Mielipide: Virkamiesten kyläkiertelyä tulisi jatkaa vuorotellen

Kuntavaalit painaa ovelle. Kevätvaalit muuttui kesävaaleiksi. Ajatus oli, että en lähtisi enää mukaan. Mutta asia alkoi sitten kuitenkin kiehtomaan ja viivalle lähdetään. Olen ollut aikoinaan 3 kautta valtuustossa. Viime kerralla jäätiin rannalle.

Kuntatalouden hoitaminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Talous olisi pidettävä kunnossa ja samalla olisi tuotettava laadukkaita palveluja kuntalaisille Äänekoskellakin laajan kunnan alueella, missä on kaupungin keskusta ja kolme kyläkeskusta.

Valtuutetun tärkeimpiä tehtäviä on mielestäni terveestä kuntataloudesta huolehtiminen ja sitä kautta voidaan tuottaa palveluja kuntalaisille. Keskustaajaman lisäksi meidän on nähtävä kolme kylätaajamaa ja niiden vahvuudet. Virkamiesten kanssa on oltava hyvä raikas keskusteluyhteys, missä puhallamme yhteen hiileen. Kaupungin nokkamies, tässä tapauksessa Matti Tuononen, hänen on tuotava selkeä näkemys, että asumme laajassa kunnassa, elämää on myös keskustaajaman ulkopuolella. Näin olen ymmärtänyt, että Tuononen ymmärtää myös reuna-alueita. Siksi virkamiesten kyläkiertelyä tulisi jatkaa vuorotellen.

Äänekoskella paljastui ennen pääsiäistä valtuuston kokouksessa, että puheenjohtaja ei ollut kokouskunnossa. Kun kokouskunto johtuu alkoholista, on asioihin puututtava heti. Se on sekä työyhteisön, että asianomaisen etu. Ongelman peittely johtaa vain suurempiin ongelmiin. Hirveän kova syyttely ja tuomitseminen ei ole myöskään tarpeellista. Tässä tapauksessa Vasemmistoliiton kansanedustaja Juho Kautolle toivotan voimia ja ratkaisukeskeistä kokonaisarviointia tilanteesta ja asioiden johtamistahyvään kokonaislopputulokseen. Tämän koko paletin etu olisi myös se, että meillä olisi oma kansanedustaja alueelta, olipa hän mistä puolueesta tahansa.

Keskustelua on nyt sitten hyvä käydä raikkaasti eri foorumeilla. Kesäkuun puolessa välissä on taas kuntalaisten vuoro vaikuttaa ja arvioida, ketkä päättää asioista seuraavat neljä vuotta. Nyt on keskustelun paikka.

Martti Isoviita

kuntavaaliehdokas (kok.)

Kommentoi