Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide: | Sote-alalla tarvitaan moniammatillista osaamisen vahvistamista

Terveydenhuollon lähtökohtana on, että lääkehoitoa toteuttavat siihen koulutetut sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöt. On kuitenkin huomioitava, että esimerkiksi asumispalveluiden toimintayksiköissä työskentelee myös lääkehoitoon kouluttamattomia työntekijöitä, kuten sosionomeja, hoiva-avustajia tai kodinhoitajia. Siksi lääkitysturvallisuus voi vaarantua missä tahansa lääkehoitoprosessin aikana.

Onkin välttämätöntä lähteä vahvistamaan tällaisten ammattilaisten osaamista lääkehoidon osalta. Oppisopimuskoulutus työn ohessa on tähän varteenotettava vaihtoehto, ja muualla Suomessa sitä jo kokeillaan. Esimerkiksi Siun Sotessa ensimmäinen 25 työntekijän ryhmä aloittaa täydennysopintonsa pilottihankkeessa vielä tämän vuoden puolella.

On tärkeää, että työnantaja tukee opintojen jatkamista, vaikka tutkintoon saakka, jos työntekijä niin haluaa. Täydennyskoulutus on osa urapolkuajattelua, jonka soisi olevan nykyistä yleisempää myös sote-alalla. Uusia, systemaattisia ja rakenteisiin vakiintuviaurapolkumalleja tarvitaan kaikille ammattiryhmille, ja ammatillisen koulutuksen yksiköillä on tärkeä rooli tuottaa uudenlaista täydennyskoulutusta tämän päivän ja tulevaisuuden soten tarpeisiin.

Koska terveydenhuollon toimintaa toteutetaan myös sosiaalihuollon palveluyksiköissä, tarve lääkehoidon osaamiselle on tullut hyvin selväksi myös siellä. Samaan aikaan myös terveydenhuollon puolella tarvitaan yhä enemmän sosiaalihuollon osaamista. Uusien hyvinvointialueiden myötä nämä asiat tulevat nopeasti näkyviin ja osaamisen jakautuminen korostuu. Siksi osaamista tulee systemaattisesti ja tavoitteellisesti vahvistaa molemmilla sektoreilla.

Terveydenhuollon ja sosiaalialan sektoreilla on selkeä tarve moniammatilliselle koulutukselle, jossa yhdistyisivät sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen pätevyydet. Tällöin asiakkaalla ja potilaalla olisi mahdollisuus saada samalla käynnillä apu yhdellä käynnillä. Teollisuudessa monialaosaajat ovat jo tätä päivää – sama mahdollisuus on edessä myös sotella.

Leila Lindell

maakuntaneuvos

aluevaaliehdokas (kesk.)