Olen toiminut vapaaehtoistyössä Äänekosken seurakunnassa sekä valtuustossa ja neuvostossa. Olen iloinen, että vapaaehtoiset ovat vähitellen saaneet enemmän vapautta järjestää tilaisuuksia. Kiitos siitä!
Mutta meidänkin seurakuntaamme vaivaavat kirkon vanhat perinteet: viranhaltijat toimivat, työ kohdistuu seurakuntalaisiin. Toimintamuotoja on leegio. Ei ihme, että viranhaltijat ovat kovin kiireisiä. Katetaan herkkupöytiä ja unohdetaan kysyä vierailta, mikä olikaan dieetti.
Entäpä jos olisikin niin, että suunnitellaan yhdessä ja toteutetaan yhdessä? Otettaisiin työtoveriksi? Mainittaisiin ihan nimeltä?
Tiedän, mitä työntekijät tähän vastaavat: näinhän tapahtuu. Kyllä, liian harvoin. Useimmiten vapaaehtoinen saa viestin tai puhelun viime tingassa tulla aputehtäviin kuten tekstinluku.
Muistan kotoa, miten ankeaa oli olla äidin apuresurssi, joka voitiin työllistää lapsenhoitoon tai siivoukseen, milloin vain. Kun taas sai työlistasta itse valita työt ja olla vapaa, kun ne oli tehty, työ tuntuikin mielekkäältä. Äitini oli loistava organisaattori.
Vapaaehtoistyössä minulle tulee sama tunne: haluan työlistan! Viranhaltijoissa tarvitaan organisaattoreita, jotka uskaltavat jakaa vastuuta. Ja luottavat, että homma hoituu – ei ehkä yhtä ammattitaitoisesti, mutta sydämellä. Sivutuotteena saattaa kavereitakin tulla paikalle.
Kun seurakunnan ja kaupungin väkiluku vähenee, tullaan joka tapauksessa tilanteeseen, että vapaaehtoistyötä tarvitaan yhä enemmän. Haastan viranhaltijoita vastuun jakamiseen ja yhdessä suunnittelun ottamisen työn lähtökohdaksi. Me Konginkankaalla Kömin sparraajissa nautimme tehdä juttuja kirkossa. Hyvä sanoma tulee iholle, kun sen itse kertoo.
Seurakuntaväki -valitsijayhdistyksen ehdokas