Koskelan teinisurma, katuväkivalta, koulu-uupumus, ystävien puute. Lapsiin ja nuoriin liittyvät uutiset ovat olleet viime vuosina surullista luettavaa. Yhtenä syynä huolestuttavalle kehityskululle on lasten ja nuorten lisääntynyt pahoinvointi, joka osalla nuoria purkautuu häiriökäyttäytymisenä, väkivaltaisuutena ja rikoksilla oireiluna.
Isossa kuvassa suurella osalla lapsista ja nuorista menee edelleen hyvin. Taustalla on kuitenkin huolestuttavia kehityskulkuja, sillä yhä useampi lapsi ja nuori kärsii ahdistuksesta, yksinäisyyden tunteesta ja uupumuksesta. Tytöistä peräti joka kolmas kertoo kärsivänsä ahdistuksesta.
Lapsiasiainvaltuutettu Elina Pekkarisen mielestä yksi syy nuorten pahoinvointiin on koventunut kouluilmapiiri ja se, ettei nuoria huomioida tai haluta osaksi yhteiskuntaa. Tuore Finlandia-voittaja Iida Rauma kuvasi suomalaista yhteiskuntaa lapsivihamieliseksi, joka ilmenee erityisesti kyvyttömyytenä puuttua kouluväkivaltaan.
Juhlapuheissa lapset ja nuoret muistetaan kyllä mainita. KiVa koulu -toimenpideohjelma ja lapsiystävällinen kunta -malli ovat esimerkkejä kauniista hankkeista, mutta monessa arjen tilanteessa lapset koetaan taakaksi. Tiedän monia tuttaviani, jotka tuntevat ravintolaan menon vaikeaksi, koska pelkäävät muiden asiakkaiden reaktioita itkevästä tai äänekkäästä lapsesta.
Lapsiystävällinen Suomi vaatii asennemuutosta, jossa lapset näkyvät, kuuluvat ja ovat kiinteä osa yhteiskuntaa. Tämä edellyttää sitä, että lapsen etu huomioidaan läpileikkaavasti kaikessa päätöksenteossa.
Seuraavan hallituksen tärkeimmäksi tehtäväksi on povattu julkisen talouden sopeuttamista kestävälle tasolle. Lapset ja nuoret on kuitenkin syytä jättää viimeiseen asti leikkauslistojen ulkopuolelle, sillä muuten vaarana on pahoinvoinnin siirtyminen sukupolvelta toiselle ja eriarvoisuuden lisääntyminen. Pitkällä tähtäimellä se käy kalliiksi kansantaloudellemme.
Suomen tulisi ottaa mallia Islannista, joka vuoden 2008 finanssikriisin keskellä teki päätöksen olla leikkaamatta koulutuksesta ja lasten ja nuorten palveluista. Nyt maa kantaa päätöksiensä satoa. Islannin talous on kestävällä pohjalla eikä edes pandemian iskut talouteen ole syössyt maata samanlaiseen kurimukseen kuin finanssikriisissä.
Suomella olisi muutenkin opittavaa Islannista, jossa lapset ovat tervetulleita ja luontainen osa yhteiskuntaa. Suomessa lapset nähdään liian usein erillisenä osana muuta yhteiskuntaa: on aikuisten maailma ja on lasten maailma, vaikka niiden pitäisi olla yhtä ja samaa.
Tämä asenne heijastuu myös työelämää. Ei olekaan ihme, että joka viides nuori nainen on huolissaan tulevaisuuden työelämästä. Suurimpia epävarmuuksia ovat työelämän kiireen ja henkisen kuormituksen lisääntyminen, joita pidetään esteenä perheen perustamiselle. Työelämän muuttaminen perheystävällisemmäksi onkin keskeinen keino lisätä suomalaisten perheellistymistä.
Lapsiystävällisemmän asenneilmapiirin luominen Suomeen ei ole vaihtoehto; se on välttämättömyys. Suomi tarvitsee lapsia, mutta ennen kaikkea lapset tarvitsevat turvallisen ja välittävän kasvuympäristön. Sen rakentaminen vaatii sitä, että lapset huomioidaan kiinteänä osana yhteiskuntaa. Ei vaahterakaan ole mitään ilman kasvavia oksia.
Kirjoittaja on äänekoskelaislähtöinen vihreiden kansanedustaja.