Vierailija Kestämmekö enää pettymyksiä?

Me 50- ja 60-luvun lapset saimme kasvatuksen, jossa pettymykset olivat normaali osa elämää. Jos jotakin halusi, sitä todennäköisesti ei saanut. Haaveita oli paljon, mutta niiden toteutuminen ei lopultakaan ollut keskeistä. Itse unelmointi jo palkitsi. Ei kyläkaupassa ollut leluja myynnissä, eihän muovia edes vielä ollut kansan käytössä, ei elektroniikkaa, ei c-kasetteja, saati Spotifyta ja älypuhelinta. Mukit olivat emalia, lelut puuta tai neulottuja.