Lähes 80 sai opiskelijastipendin Äänekoskella

Äänekosken kaupunki maksaa 350 euron stipendin kirjansa Äänekoskella säilyttäville ja muualla opiskeleville nuorille. Kaisa Estola-Haaranen

Salla Norontaus

Äänekosken kaupunki myönsi tänä vuonna jo kolmatta kertaa opiskelustipendin muualla opiskeleville 18–29-vuotiaille nuorille, jotka opinnoistaan huolimatta ovat säilyttäneet kotikuntanaan Äänekosken.

Opiskelustipendiä haki peräti 81 opiskelijaa, joista 78 täytti hakukriteerit. Stipendin suuruus on 350 euroa.

Opiskelustipendiä aiotaan jakaa jatkossakin vuosittain. Stipendi myönnetään joka vuodelle erikseen eli stipendiä tänä vuonna hakeneet voivat hakea stipendiä uudestaan ensi vuonna, kunhan hakukriteerit täyttyvät.

Opiskelustipendiin on oikeutettu 18–29-vuotias nuori, joka opiskelee muualla ja jonka kotikunta on Äänekoski. Opiskelun tulee olla päätoimista ja tutkintoon johtavaa. Lisäksi vaaditaan läsnäolotodistus oppilaitokselta.

Stipendihaku käynnistyy jälleen vuoden 2021 tammikuussa. Kotikunta määräytyy aina edellisen vuoden väestörekisteritietojen mukaan, joten stipendiä hakevan opiskelijan kotikunta on oltava Äänekoski viimeistään 31.12.2020.

Keskustelu