Jäteastioita paloi yöllä Äänekoskella – Palomestari: "Eivät tällaiset itsestään syty palamaan"

Arkistokuvan jäteastiat eivät liity tapaukseen. Juha Poutanen

Heli Kiukkonen

Teletalon seinustalla sijaitsevat jäteastiat syttyivät palamaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Äänekosken Kotakennääntiellä.

Poliisi selvittää palon syttymissyytä. Päivystävä palomestari Anssi Partanen arvioi, että palo saattoi olla tahallaan sytytetty.

– Eivät tällaiset itsestään syty palamaan, Partanen kommentoi.

Myös leviämisriski oli olemassa, sillä jäteastiat sijaitsivat aivan talon seinustalla, mutta palo ei kuitenkaan päässyt leviämään betonirunkoiseen rakennukseen. Ilmoituksen palosta teki ohikulkija.

Pelastuslaitos sai alun perin hälytyksen kello 1:59 keskisuuresta tulipalosta maan alla, mutta Partasen mukaan kyseessä oli väärä tehtäväkoodi.

Kommentoi