Suolahden uusi matkustajalaituri omalla paikalla

Eija Varteva

Suolahden sataman uusi matkustajalaituri on valmiina ensi kesään. Vanhan polttoainejakelulaiturin perään asennettiin torstaina 30-metrinen erillinen putkiponttooninen laituri, joka on kelluva.

- Hildenin laivat ovat järjestäneet risteilyjä edellisvuosina ja toivomme, että jatkoa seuraa tulevinakin. Laiturin suunnittelussa ja paikan valinnassa kysyimme myös laivurin mielipidettä, kertoo Äänekosken kaupungin työpäällikkö Harri Pirhonen.

Laituri on suunniteltu erityisesti sisävesialueen matkustajakäyttöön. Sen rakensi ja asensi tämän tyylisten laitureiden rakentamiseen erikoistunut Laakson laiturit -yritys Sastamalasta.

- Tähän projektiin vaadittiin erikoisosaamista, jota meillä ei ole.  Laakson laiturit valikoitui toimittajaksi normaalin kilpailutuksen kautta.

Laiturin hinta jää Pirhosen mukaan alle 100 000 euroon. Rakentajan  osuus on noin 84 000 euroa ja loppuun sisältyy kaupungin tekemät esityöt.

Harri Pirhonen on tyytyväinen lopputulokseen. Vanhan ”aallonmurtajan” jatkeena on uusi tyylikäs matkustajalaituri, jolle kulketaan kahdeksan metriä pitkää kävelysiltaa pitkin.

- Uusi laituri myös suojaa koko satama-aluetta. Toki Suolahden satama on aina ollut melko suojainen. Laituri rauhoittaa niin ikään uusilla polttoaine- ja huoltolaitureilla toimimista. Pienveneilijät voivat käyttää matkustajalaiturin mantereen puolta myös rantautumiseen.

Laakson laiturit on vuonna 1989 perustettu perheyritys, joka aloitti toimintansa valmistamalla huvilalaitureita. Tällä hetkellä työn kohteena ovat pääasiassa julkiset laiturit, venesatamat, kelluvat uimalat ja ravintolat sekä ponttoonisillat. Asiakkaat ovat pääosin Suomessa, mutta myös Ruotsissa ja Venäjällä.

- Suolahden matkustajalaiturin rakentamisessa on huomioitu Suomen Suvi -aluksen matkustajaliikenne. Laiva itsessään painaa 100 tonnia ja ihmisiä voi olla kyydissä lähemmäs 200. Uusi laituri kantaa 900 ihmistä, kertoo Jarkko Laakso Laakson laiturit OY:stä.

- Ravintola Majakan puoli on rakennettu kahteen tasoon, joten se palvelee myös vierasvenelaiturina. Keiteleen vedenpinnan korkeus vaihtelee ja myös se on nyt huomioitu. Laituri on aina oikealla korkeudella, Laakso jatkaa.

Keskustelu