Suolahden Urhon sarjakamppailut jalkapallon Viitosessa jatkuivat perjantaisella vierasväännöllä jyväskyläläistä MSM-joukkuetta vastaan. Kierroksen kärkitaistosta kehkeytyi lopulta vieraille suosiollinen iltapuhde, kun päätöslukemat kirjattiin Urholle 0-3 (0-0) –lukemin.
– Pelasimme kauden parhaan pelimme. Luotiin ottelun aikana 12 maalipaikkaa, kun vastustajan paikat jäivät kolmeen, Urho-luotsi Marko Ikonen hehkutti.
– Kokonaisilmeemme oli hyvä. Puolustettiin tosi hyvin ja kun keskialueelta löytyi jalkoja, onnistuttiin riistämään sen ansiosta myös paljon palloja, Ikonen jatkoi.
Urhon osumista taistossa vastasivat Harri Jauhiainen, Petrus Lukkari ja Joni Terho. Kaikki maalit syntyivät viimeisen 19 peliminuutin aikana.
– Onnistuttiin rakentamaan hyvin omaa peliämme, mutta tuhlattiin liikaa maalipaikkoja. Todellisuudessa lopputulos olisi voinut olla ennemmin meille vaikka 6-0, kuin esimerkiksi 3-2, Urho-käskijä linjasi.
– Jätkillä on otteissa hyvä tekemisen meininki ja se alkaa näkyä myös taistelutahdossa. MSM-ottelu oli taistelupelinä tähän mennessä pelatuista peleistä kaikista paras, Marko Ikonen tunnusti.
Sarjassa kolmannella sijalla majaileva Urho jatkaa pelejään seuraavan kerran jo sunnuntaina. Säynätsalossa käytävässä koitoksessa asettuu vastaan Keski-Suomen Viitosessa pykälää alempana keikkuva Jyväskylän Riemu.
– Kokoonpanon vaihtuvuus tulee olemaan poissaolojen vuoksi valtaisa MSM-peliin nähden. Saadaan jalkeille täysin eri nippu, mutta onneksemme saamme Konneveden Urheilijoista pelaajia mukaan.