Suolahden Urho jatkoi sarjakauttaan Keski-Suomen Nelosessa maanantaina, kun Jyväskylässä käydyssä koitoksessa vastassa oli Harjun Potku. Kamppailusta muodostui lopulta isäntien näytös päätöslukemien ollessa kotijoukkueelle murskaavat 8-0 (3-0).
– Pelin alussa olimme vielä ihan hyvin mukana, mutta Ilkka Kautolle tuomittu punainen kortti ja siitä seurannut rangaistuspotku muuttivat tilannetta. Tasoero Nelosen kärjen ja hännän välillä näkyi ottelussa selkeästi, Urho-luotsi Pekka Parviainen summasi.
– Toisella jaksolla saimme pari hyvää paikkaa, mutta maalinteossa emme kuitenkaan onnistuneet, Parviainen lisäsi.
Harjun Potkun maalintekijöinä kunnostautuivat hattutempun iskenyt Oskari Luoma, kahdesti maalannut Antti Neuvonen ja kertaalleen osuneet Toni Kauppinen, Jussi Aaltonen ja Marko Pitkänen.
Nelosen jumbopaikalla majaileva Urho jatkaa pelejään seuraavan kerran torstaina 9. elokuuta, jolloin Jyväskylässä pelattavassa kamppailussa vastaan asettuu Lohikosken Pallokerho.