Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Huimalle murskatappio vierasviheriöllä – "Vastustaja hallitsi ja pelasi taidokkaasti"

Äänekosken Huiman kausi jalkapallon Kolmosessa (Itä-/Keski-Suomi) sai jatkoa keskiviikkona Jyväskylässä. Vierasmittelössä vastassa ollut FC Blackbird ei jättänyt mitään sattuman varaan ja vei kamppailun nimiinsä lopulta selvin 7-2 (5-1) -lukemin.

 

– Vastassa oli ylivoimaisesti paras joukkue, ketä vastaan ollaan tähän saakka pelattu. Vastustaja hallitsi tapahtumia ja pelasi taidokkaasti. He tulivat pelin alun tosi vahvasti ja laittoivat jatkuvasti pystyjuoksuja selustaan, Huima-luotsi Marko Ikonen kertasi.

 

– Ensimmäisellä puoliajalla merkkauspelimme ei ihan toiminut ja olimme täysin vietävissä. Toisella jaksolla parannettiin puolustuspelaamistamme, terästäydyttiin ja päästiin peliin mukaan. 5-2 -tilanteessa jokaiselta löytyi vielä taistelukipinää, mutta sitten yksi onnenkantamoinen katkaisi selkärankamme, Ikonen lisäsi.

 

FC Blackbirdin maalit kirjattiin Valtteri Lohelle (2), Jeton Danqille (2), Jesse Kopakkalalle (2) ja Jose Ikoselle. Huiman osumista vastasivat puolestaan Eetu Korhonen ja Niko Kiiveri.

– Niko Kiiveri sai hyvin jalkaa alle toisella jaksolla ja hän pelasi erittäin pirteästi. Petrus Lukkari puolestaantuli vaihdosta kentälle ja toi pirteyttä peliimme. He olivat toisella jaksolla meidän näkyvimmät pelaajat.

 

Voittonsa ansiosta FC Blackbird nousi Kolmosen kärkipaikalle (8 ottelua - 14 pistettä). Sarjassa toiseksi viimeisellä sijalla majaileva Huima on saalistanut kahdeksasta pelistään viisi sarjapistettä.

 

– Ollaan pelattu tähän mennessä tasavahvoja pelejä kaikkia joukkueita vastaan. Tämä peli oli nyt osoitus siitä, että sarjassa pitääkin olla ero kärjen ja alapäässä olevien välillä.

Huiman pelit jatkuvat seuraavan kerran keskiviikkona 4. heinäkuuta, jolloin Äänekoskelle vieraaksi saapuu JPS Jyväskylästä.