Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Esteetön maalaituri valmis Kapeenkoskella

Äänekoski

Äänekosken kaupunki tekee Kapeenkosken virkistysalueella tänä kesänä useita kehittämistoimenpiteitä. Uusin niistä on esteetön, 130 metriä pitkä maalaituri, joka palvelee alueella liikkuvia ulkoilijoita.

– Tämän kesän aikana alueelle tehdään myös uusia opasteita sekä infokylttejä, jotka avaavat alueen käyttötarkoitusta ja helpottavat siellä suunnistamista. Ensi viikolla aluetta maisemoidaan ja siivotaan rakennustöiden jäljiltä, kertoo matkailu- ja markkinointiasiantuntija Saana Peurasaari.

Kapeenkosken kalastusmatkailusta sekä kievarin ja majoitustilojen toiminnasta vastaavat uudet yrittäjät.

– On hienoa, että palveluiden käyttö on vilkastunut ja myös esimerkiksi mökkiläiset ovat löytäneet yrityksen palveluiden, kuten koskenlaskun pariin.

Peurasaari muistuttaa, että yritys toimii niemen päässä Myllyniemen yksityisalueella, jonne ulkoilijoilla on rajattu pääsy. Vierailemaan voi mennä avoimien ovien aikana.

– Ulkoilijoiden tulee jättää autonsa alueen portin edessä sijaitsevalle parkkipaikalle, josta opasteet vievät poluille. Näin vältytään myös tilanteilta, joissa ulkoilijat eksyisivät vahingossa keskelle yksityistilaisuuksia.