Äänekoski tähyää JyväsRiihen suuntaan – kaupunginhallitus jätti asian pöydälle

Äänekosken kaupunki harkitsee siirtymistä JyväsRiihen tukialueeseen. Siihen kuuluvat ennestään Jyväskylä, Laukaa, Muurame ja Uurainen. Kuva Jyväskylän Kauppakadulta. Risto Aalto

Salla Norontaus

Äänekosken kaupunki suunnittelee siirtymistä Leader Viisarista JyväsRiihen tukialueeseen.

Kaupunki on kuulunut seitsemän vuoden ajan Euroopan unionin ohjelmakaudella 2014–2020 Leader Viisari ry:n toiminta-alueeseen. Toiminta-alueen muut kunnat ovat Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi ja Viitasaari.

JyväsRiihi ry:n toiminta-alueeseen kuuluvat tälä hetkellä puolestaan Jyväskylä, Laukaa, Muurame ja Uurainen.

Uudella suunnalla haetaan seuraavalta ohjelmakaudelta säästöjä. Samalla Äänekosken kaupungin koko maantieteellinen alue, mukaanlukien keskusta, ilmoitetaan tukikelpoiseksi alueeksi EU:n ohjelmakaudelle 2021–2027. Leader Viisarissa voimassa olevalle rajaukselle ei ole hallintojohtaja Aleksi Heikkilän ja elinvoimajohtaja Markku Rautiaisen mukaan sisällöllisiä perusteita ja se aiheuttaa vahinkoa paikkakunnan kehittämiselle. Rajauksen poistaminen ei myöskään johda valmistelun mukaan mainittavaan kustannusten nousuun, jos kaupunki samassa yhteydessä siirtyy matalamman kuntarahan toimintaryhmään. JyväsRiihessa kaupungin maksettava kuntaraha olisi kolme euroa per asukas per vuosi eli reilut 56 000 euroa.

Äänekosken kaupunginhallitus jätti maanantaina asian yksimielisesti pöydälle.

Kommentoi