Poken lukukausi alkaa maanantaina lähiopetuksella - erityisjärjestelyjä tehty

Opiskelijat pääsevät aloittamaan Pokella syksyn lähiopetuksessa. Mikko Manninen

Marjo Järvikylä

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston lukukausi pääsee alkamaan normaalisti lähiopetuksella tulevana maanantaina 10. elokuuta.

Koronatilanteen vuoksi oppilaitoksessa on kuitenkin tehty erityisjärjestelyjä turvaväleihin ja hygieniaan liittyen.

Poke tiedotti perjantaina, että esimerkiksi ruokailussa ja liikunnassa ollaan oman ryhmän kanssa. Luokissa istutaan väljemmin ja kädet pestään aina jokaiseen tilaan mennessä sekä kotiin lähtiessä. Maskeja on tarvittaessa tarjolla koulun puolesta ja niitä voi käyttää koululla.

Pokelta korostetaan, että kukaan henkilökunnasta, eikä opiskelijoista saa tulla kouluun, jos hänellä ilmenee tautioireita, kuten kuumetta, kurkkukipua, flunssaa tai vatsaoireita. Tällöin on hakeuduttava THL:n ohjeiden mukaan koronatestiin.

– Teemme kaikki vaadittavat varotoimet oppilaitoksessa, mutta korostan, että jokaisella on vastuu noudattaa myös vapaa-aikana samaa varovaisuutta. Kaikkien on mietittävä, onko tarpeellista mennä suuriin tilaisuuksiin tai onko pakko lähteä ulkomaille. Varotoimien tarkoitus on varmistaa, että pystymme opiskelemaan normaalisti, eikä etäopetukseen tarvitse enää siirtyä, Poken johtaja Jouni Kurkela muistuttaa tiedotteessa.

Poken henkilökunta ei tee toistaiseksi työmatkoja ulkomaille, eivätkä opiskelijat lähde ulkomaille työharjoitteluun. Myös kotimaassa seurataan epidemian kehitystä ja noudatetaan THL:n ohjeita.

Oppilaitoksessa on huomioitu kevään etäopetuksen aiheuttama lisä- ja tukiopetuksen tarve. Kesän aikana Pokelle kerrotaan palkatun uusia opettajia ja lisää ollaan edelleen palkkaamassa.

– Henkilökunnan määrää lisäämällä pystytään antamaan tukea sitä tarvitseville, tiedotteessa todetaan.

Kommentoi