Kotimaisen villan suosio kasvaa – kehräyskursseilla on jo ruuhkaa

Ruokosuon Torppa valmistaa lankaa myös irronneista koirankarvoista. Tällöin käyttöön tulevan karvan tulisi olla kammaten tai harjaten irronnutta, ei trimmattua. Parhaiten lankaa saa pitkäkarvaisista koiraroduista, kuten colliesta. Joidenkin rotujen karvaa voidaan käyttää sellaisenaan, kun osaan sekoitetaan kestävyyden vuoksi mukaan lampaan villaa, Teija Saastamoinen kertoo. Riku Tulla

Riku Tulla

Rukki pyörii tasaiseen tahtiin Äänekoskella Kalaniemen vanhan puukoulun nurkkahuoneessa. Rukin pyörän takana sille vauhtia polkee iloisesti Teija Saastamoinen, jolle käsityöt ja lähellä tuotetut tavarat ovat sydämen asia.

– Into käsitöihin on oikeastaan lähtenyt jo lapsuuden kodistani, kun äitini neuloi aina sukkia ja lapasia. Itsekin innostuin neulomaan jo teini-iässä, joskin villasukan kantapäähän piti aina pyytää apua äidiltä, Teija naurahtaa.

Saastamoinen on ollut lähituotteita myyvän Ruokosuon Torpan yrittäjänä jo seitsemisen vuotta. Välillä työelämä vei myös muihin töihin, mutta hiljattain tie on tuonut yhä vahvemmin takaisin käsityöyrittäjäksi.

– Omia lampaita minulla on ollut viitisen vuotta ja kun niin pienelle määrälle oli vaikeaa löytää keritsijää niin ajattelin, että opettelenpa itse. Niemelän lammastilalla Laukaassa sain oppini keritsemiseen Niemeläisen Piialta ja olen hänelle todella kiitollinen siitä.

Tuosta lähti lopullisesti Teijan innostus keritsemiseen. Sittemmin hän on keritsenyt ja karstannut myös muiden harrastelampaiden villoja.

– Aluksi aloitin appiukon äidin vanhoilla karstoilla ja opettelin käyttämään niitä katsomalla videoita YouTubesta. Olen kuitenkin luonteeltani vähän sellainen ”kaikkimullehetinyt”-ihminen niin olen sittemmin hankkinut käsikäyttöisen karstauskoneen avukseni.

Ruokosuon Torppa tarjoaa lammastalouden palveluita keritsemisestä valmiisiin lankoihin ja kehruukursseihin. Lokakuun aikana yritykselle aukeaa myymälä Kalaniemen vanhalle koululle.

– Kehruu ei missään nimessä ole helppoa ja se vaatii malttia. Yhteen lankavyyhtiin voi hyvinkin mennä kaikkinensa työaikaa parisen päivää.

– Viime talvena keskityinkin ainoastaan tilaustöihin. Kauimmaksi tilauksia meni jopa Bostoniin asti Yhdysvaltoihin.

Villan tie lampaasta laitumelta villasukkaan on pitkä ja monivaiheinen. Kotimaisen villan käyttö ja kehräyskulttuuri ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosien aikana. Teija Saastamoinen kertoo, että kehruukurssit ovat monesti täynnä.

– Nykypäivänä ekologisuus on monelle tärkeää ja tämä on juurikin sitä. Kursseille ilmoittautuu väkeä laidasta laitaan. Osallistujien ikähaarukka on ollut kahdeksanvuotiaasta aina yli 90-vuotiaisiin asti.

Yrittäjä kertoo, että käsityönä tehty lanka on paitsi laadultaan niin myös tuntumaltaan aivan erilaista kuin teollisesti valmistettu ”kaupan lanka”.

– Kun on itse aluksi karstannut ja keritsenyt omasta lampaasta saatavan langan, josta kutoo itselleen vaatekappaleen niin siinä näkee parhaimmillaan oman työn jäljen.

Keskustelu