Hiskin mökin ja kaupungin museon remontit puhuttivat valtuustossa – lisämäärärahat hyväksyttiin

Hiskinmökki siirrettiin nykyiselle paikalleen tammikuun lopulla. Marjo Järvikylä

Salla Norontaus

Hiskin mökin 180 000 euron ja kaupungin museon 410 000 euron lisämäärärahat puhuttivat Äänekosken kaupunginvaltuustossa maanantai-iltana. Suurehkot summat tulivat monelle valtuutetulle yllätyksenä.

– Rahaa riittää Hiskinmökkiin ja kaupungin museoon, mutta ei perusterveydenhuollon palveluiden parantamiseen Sumiaisissa ja Konginkankaalla, kritisoi Seppo Hänninen (kesk.)

– Museon lisämäärärahoja perustellaan muun muassa ikkunoiden korjaamisella. Onko jotain pelleilyä, että tällaista ehdotetaan, latasi Pentti Salminen (sd.)

– Kaupungin museo tulee kalliiksi korjata. Kaupunginhallituksen esityksestähän tätä on lähdetty korjaamaan, sanoi teknisen lautakunnan puheenjohtaja Anna-Riitta Pentinpuro (kesk.)

– Korjaussuunnitelmassa oli pitänyt nähdä, että tällainen lisämääräraha tulee eteen, antoi palautetta Lauri Lax (ps.)

– Miksi Hiskin mökin määrärahaa ei ole tuotu aikaisemmin käsittelyyn, kysyi Leila Lindell (kesk.)

Rakennuksen korjaushanke valmistui lokakuussa.

Tekninen johtaja Tommi Rautjärvi totesi, että huonokuntoisen kaupunginmuseon remontti oli pakko toteuttaa nykyisessä mittakaavassa, jotta vältyttäisiin suuremmilta vaurioilta. Kaikkiaan museon remonttiin on kulunut tänä vuonna 510 000 euroa, kun mukaan lasketaan 60 000 euron saamatta jääneet tulot.

– Talousarviossa on määritelty määrärahat investointikohteille ja jos ne eivät ole riittäneet, silloin tapahtuu ylityksiä, summasi talousjohtaja Tapani Hämäläinen.

Lopulta valtuusto päätyi hyväksymään molemmat lisämäärärahat.

Keskustelu