Äänekosken kaupunginvaltuuston kokous striimattiin suorana lähetyksenä kaupungin You tube -kanavassa ensimmäistä kertaa. Live-lähetystä seurasi verkossa illan aikana kolmisenkymmentä kuuntelijaa.
Valtuustoryhmien puheenvuoroissa kiiteltiin muun muassa sitä, että kapungin talous on onnistuttu pitämään kurissa kovasta investointitahdista huolimatta. Valtuustoryhmät olivat yksimielisiä siitä, että tulevaisuudessa tarvitaan entistä tiukempaa budjettikuria.
Myös koronapandemian vaikutuksista on selviydytty kunnassa kohtuullisen hyvin.
– Aluksi ajateltiin, että kuka sitä maskia tarvitsee, mutta nyt se on pakollista. Suomi on saamassa rokotetta ensi vuonna ja päästään hoitamaan riskiryhmiä. Hallitus auttoi lisätalousarvion avulla kuntia 11 miljardilla eurolla. Perusturvan toimialalle laadittu budjetti ei tule riittämään koronan vuoksi Äänekoskella ja lisäsimme ensi vuoden talousarvioon toimialalle 100 000 euroa, totesi Seppo Ruotsalainen sosiaalidemokraattien ryhmäpuheenvuorossa.
– Tänään hyväksyttävässä lapsi- ja nuorisopoliittisessa ohjelmassa on kohteena muassa syrjäytyminen, joka on tärkeä asia. Psykososiaaliset palvelut ja riittävät resurssit välttämättömiä Äänekoskella. Jos budjetti pysyy raameissa, kaupungin velkamäärä ei kasva. Päättäjät ovat ymmärtäneet tilanteen.
– Taajamien terveyspalvelut puhuttivat kuntalaisia. Tulevaisuudessa kuntalaisaloitteet pitäisi saada paremmin valtuuston käsittelyyn. Kiinteistönhoidon tapaus taas osoitti, että tarvitaan rakentavaa keskustelua.
Vasemmiston Matti Virtanen totesi ryhmän puheenvuorossa, että tuleva vuosi joudutaan hyväksymään alijäämäisenä monessa kunnassa, mutta ei Äänekoskella.
– Ensi vuoden talousarviossa on syytä tarkastella kuluvan vuoden aikaansaannoksia. Olemme toteuttaneet suuren joukon kuntalaisten palveluja parantaneita rakennushankkeita sekä kaavoittaneet tulevaisuuden mahdollisuuksia. Ensi vuoden talousarviolla jatkamme positiivista kehitystä ja lyhennämme lainoja. Piilolanniemeen alkaa uuden palveluyksikön rakentaminen ensi vuonna.
– Kaupungin ei ole järkevää periä tytäryhtiöiltään osinkoja. Kiinteistöhoito Oy:n kumppanuussopimuksesta tulee olla tyytyväinen.
Keskustan valtuustoryhmän puheenvuorossa Leila Lindell totesi, ettei tulevaisuutta pysty aina arvioimaan.
– Äänekoskellakaan ei olla vältytty koronan vaikutuksilta. Nyt on aika arvioida Äänekosken ensi vuoden taloutta. Budjetti on poikkeuksellinen ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta keskeiset toimet tulee turvata.
– Valtuusto on kunnan ylin päättävä elin ja ottanut selkeästi tämän roolin Äänekoskella. Tämä on demokratiaa. Yhdessä tekemisessä tarvitaan luottamusta, myös virkamiesten osalta. Kuntatalouteen kohdistuu isoja epävarmuustekijöitä eivätkä viimeisimmät verotulokertymät lupaa meille hyvää. Meillä ei ole varaa missata tulevaisuutta.
– Jatkuva kehittäminen kuuluu kaikkeen kunnan toimintaan. Talousarvioesitys on realistinen. Investointisuunnitelma on satsauksia kunnan elinvoimaisuuteen. On syytä kiinnittää huomiota seuraavana vuonna edelleen korkeaan investointitasoon ja tähän tarvitaan tiukkaa investointikuria. Nykyistä tahtia ei voi jatkaa pitkään. Budjettiin sitoutuminen on tärkeää.
Lindellin mukaan Keskusta kantaa huolta Äänekosken eri alueiden eriarvoistumisesta ja nuorten riittävästä huomioimisesta.
– Tuulivoima-asiassa tulee kuunnella kyläyhdistystä. Kyläkouluja ei saa lakkauttaa, Lindell listasi.
Keskustan valtuustoryhmä toivoo, että valtuutettujen pitäisi päästä vaikuttamaan talousarvioiden valmisteluun hyvissä ajoin.
– Valtuutetuilla on oikeus saada riittävät tiedot päätöksenteon pohjaksi. Tässä asiassa on kehitettävää.
Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenvuorossa Marke Tuominen totesi, että ensin hoidetaan kriisi ja sitten lähdetään nousuun.
– Pandemia lisää kaupungin menoja ja vaikuttaa verotuloihin. Valtion tuet ovat estäneet kuntien talouden kriisiytymisen. Tällainen tuettu talous ei voi loputtomiin jatkua. Keväällä lähdettiin takamatkalta ensi vuoden talousarvion rakentamiseen. Nyt ollaan hyvässä tilanteessa, vaikka huolia riittää.
– Äänekosken työllisyys on vientiteollisuuden varassa. Koronarokote tuo toivoa pk-yritysten näkymiin. Tulevaisuus näyttää kaupungille positiivisia merkkejä. Tulevaisuuden investoinneista on vallinnut kohtalaisen sopuisa tila. Sote-maakuntauudistusta ei ole kuitenkaan huomioitu.
– Kaupunki ei tule pärjäämään ilman työllistävien yhdistysten mukana oloa. Kaupungin on ostettava täydentäviä palveluja kolmannelta sektorilta. Kolmannen sektorin toimintaedellytykset on turvattava ja nyt tähän varattu summa on Äänekoskella riittämätön.
Tuomisen mukaan kuntalaisia on puhututtanut erityisesti nuorten pahoinvointi ja nuorten palvelut ovat riittämättömiä.
– Perussuomalaiset toivovat, että koko valtuuston yhtyisi ponteen, jossa oppilashuollon riittävyyttä seurattaisiin erityisen tarkkaan.
– Meiltä puuttuu selkeä kulttuurin toimenpideohjelma ja sisältö. Rahoitus on pettänyt, kun uusia rahoituslähteitä tarvitaan rahapeliä tuottojen tilalle. Kaupunkikulttuurilla on vaikutusta matkailun edistämiseen. Kulttuuri on nostettava sille kuuluvaan asemaan Äänekoskella.
Vihreiden valtuustoryhmän puheenvuorossa Kimmo Tuikka totesi, että kaupunki pystyy pienentämään ensi vuonna lainakantaansa.
– Väestö ikääntyy ja koronaepidea on heikentänyt työllisyystilannetta. Josko voisimme pysäyttää väestön vähenemisen ja houkutella uusia asukkaita.
Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron pitänyt Tommi Lunttila kertoi ryhmän olevan iloinen siitä, että talousarvio kuvastaa kasvua.
– Koronatuet ovat väliaikaisia, joten talouden tasapainotilanne täytyy löytää lähivuosina. Konserniyhtiöiden velkaantumiseen pitää kiinnittää huomiota lähivuosina.
– Monissa muissa kunnissa lomautettiin työntekijöitä, Äänekoskella heidät pidettiin töissä. Myöskään kuntalaisten palveluja ei jouduttu karsimaan koronatilanteesta huolimatta. Selviämme puhaltamalla yhteiseen hiileen.
Lunttilan mukaan lautakunnat kantavat vastuun kuntalaisten rahojen käyttämisestä. Valtaosa talousarviosta käytetään palkkoihin.
– Katsomme, että kunnan on jatkossakin tehtävä vahvaa elinvoimapolitiikkaa ja saada tätä kautta uusia verotuloja. Yrittäjälle pitää antaa kaupungin täysi tuki, muun muassa tonttipolitiikalla.
– Talousarvio viestittää, että Äänekoskella on jatkossakin hyvä asua ja yrittää.
Kristillisten valtuustoryhmän Piia Flink-Liimatainen totesi, että ensi vuosi näyttää kohtuullisen hyvälle.
– Lainojen lyhentäminen kuuluu kohtuulliseen taloudenpitoon. Terveet tilat ovat Äänekosken valttikortti. Tarvitsemme myös keinoja ennaltaehkäisevän työn lisäämiseen muun muassa lastensuojelussa.
– Voimme kiittää perusturvan johtoa ja henkilöstä hyvin tehdystä työstä koronakriisin keskellä.