Kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantai-iltana Äänekosken kaupungin lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman vuosille 2020–2021. Ohjelmasta pyydettiin lausunto myös Äänekosken nuorisovaltuustolta.
– Tässä kaupungissa puhutaan paljon lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nyt hävettää, että meillä on hieno ohjelma, joka hyväksytään tyässä valtuustossa. Joku hämmästyttävä juttu tapahtuu aina näiden päätösten jälkeen. Tämä ohjelma on hyvä työkalu ja tämän päivittäminen on jäänyt kesken, kritisoi valtuutettu Sirpa Martins (vas.)
– Nuorten edustus luottamuselimissä on hienoa ja tätä on syytä jatkaa. Myös ne nuoret, jotka eivät kuulu vaikuttajaryhmiin, pitäisi osallistaa paremmin. Toivon, ettei kukaan nuori olisi joulun alla yksin, sanoi Anna-Riitta Pentinpuro.
Toivomme, että ohjelman arvopohja ja toiminta-ajatus pystytään muuttamaan käytännön toimiksi, jotta ne tulevat näkyviksi kaikille kaupungin asukkaille, erityisesti lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen, nuorisovaltuuston lausunnossa todetaan.
– Hienoa, että nuorisovaltuusto toi omassa lausunnossaan esiin sen, että nuoria pitää osallistaa myös kaupunkisuunnitteluun, sanoi Pekka Ouli (sd.)
Nuorisovaltuuston mielestä on tärkeää, että nuoret huomioidaan kaupungin tekemissä toimenpiteissä, ja että heidän mielipidettään kysytään aktiivisesti joko nuorisovaltuuston kautta tai nuorilta suoraan. Nuorten äänen esiintuominen vahvistaa nuorten osallisuutta kaupungissa ja lisää nuoren kokemusta yhteisöllisyydestä ja merkityksellisyydestä.
Marke Tuominen (ps.) muistutti, että kiusaaminen on Äänekoskellakin paha ongelma, joka aiheuttaa syvät haavat.
– Vielä tärkeämpää on tehdä toteutusta nyt sovitulta pohjalta. Nuorisovaltuusto on nostanut esiin yhteisöllisyyden ja turvallisuuden. Nyt kun hallintosääntöä aletaan tutkailla ensi vuonna uudelleen, voitaisiin pohtia, miten nuorten osallisuus kaupunkisuunnittelussa voitaisiin huomioida paremmin esimerkiksi kaavoitusprosessissa, totesi Leila Lindell (kesk.).