Äänekosken monitoimiaukion kehittäminen etenee. Äänekosken kaupunginvaltuusto hyväksyi 50 000 euron investointimäärärahan monitoimiaukion suunnitteluun.
Äänekosken kaupungin strategiatyöryhmä halusi nostaa Äänekosken keskustan kehittämisen tämän vuoden investointilistalle. Työryhmässä kehittäminen nähdään kaupungin vetovoimaisuuden kannalta merkittäväksi, sillä se vaikuttaa myös alueella toimiviin yrityksiin ja yhteisöihin.
Monitoimiaukion jatkosuunnittelu koskee Kauppakadun ja K-Citymarketin välistä aluetta, jolle on tarkoitus rakentaa myös niin sanottu toripaviljonki. Rakennukseen sijoittuisi esimerkiksi Matkahuolto. Suunnittelun valmiudet ovat kaupungilla jo olemassa.
– Tilinpäätös on vasta hyväksytty juuri. Heti alkuvuodesta tekninen toimi alkaa syytää lisämäärahoja lautakuntiin. Tarvitaan parempaa valmistelua ja ennakointia, jotta lisäyksiä ei heti tarvita, kritisoi Harri Piilonen (kesk.).
Anna-Riitta Pentinpuro (kesk.) toivoi myös rotia kaupungin rahankäyttöön, sillä lisämäärärahoja tuodaan jatkuvasti ripotellen valmisteluun.
– Proaveralla ei ole selkeää intoa rakentaa toripaviljonkia, Pentipuro arveli.
Tekninen johtaja Tommi Rautjärvi vastasi, että rakentaminen odottaa edelleen vain yrittäjää, joka sitoutuisi tarjoamaan torille kaavailtuja palveluja.
– Jotta kaupunki kehittyy ja tänne saadaan yrityksiä, meillä pitää olla valmiudet vastata tarpeisiin. Aina kun talousarviota tehdään, aina ei ole tiedossa etukäteen kaikki suunnittelu- ja muutostarpeet. Strategiatyöryhmässä on pohdittu tätä asiaa tarkkaan, totesi Leila Lindell (kesk.)
Valtuusto hyväksyi myös 550 000 euron investointimäärärahan Kotakennään alueen jatkorakentamiseen. Käytönnössä alueelle rakennetaan ensisijaisesti tie.