Konstit ovat monet kun kirjallisuudesta vinkataan – Mari Moisio levittää lukemisen ilosanomaa lukupiireissä ja somessa

Moisioiden olohuoneen paraatipaikka on pyhitetty hyvälle kirjallisuudelle, sen perinteelle ja nykyjatkumolle. Pentti Ronkanen

Pentti Ronkanen

Olipa kerran Äänekosken keskustan tuntumassa toimivasti omaksi remontoitu vanha puutalo, jossa asui pieni perhe. Ja pienellä perheellä oli olohuoneessaan suuren suuri kirjahylly, ja siellä oli hirveän paljon hyviä kirjoja.

Perheen äiti oli vuolas ihminen, hän puhui paljon ja helposti, ja helposti hän myös leimahti isoon nauruun...

Sellainen Mari Moisio on, juuri sopiva persoonallisuus tartuttamaan muihinkin “kirjallisuuden ja lukemisen ilosanomaa”, kuten Marinkirjaillat-sivun ohjelmajulistus Facebookissa kuuluu.

Suuren suuri kirjahylly kantaa hieman sukuhistoriaakin, sillä äidiltä on saatu omaksi koko joukko venäläisiä klassikoita Tolstoista ja Dostojevskista alkaen. Mutta sisältö on myös elänyt kovasti viime vuosina sitä myöten kun Marin kirjabloggaus ja -vinkkaus on lähtenyt laukalle.

Kirjavinkeistä saadaan nauttia sekä livenä kirjastoissa että Facebookissa ja Instagramissa, jossa seuraajia on jo kahden tuhannen päälle.

– Facebookissa on rauhallista porukkaa, mutta Instan puolella on säpinää, palautetta tulee paljon, on keskustelua ja kommentointia, ja sellaista yhteisöllisyyttä, että esimerkiksi yhdessä luetaan jotakin. - Lisäksi siellä tulee helposti hurahdettua lukukampanjoihin. Dostojevski on aina ollut minulle vähän hankala, mutta nyt tuli kahden tuhannen ihmisen edessä luvattua, että mehän muuten luetaan tämä Karamazovin veljekset tämä kesänä. Nyt sen tahkoaminen on puolessavälissä.

– Joka tapauksessa nyt tuntuu, että olen Instagramista ensimmäistä kertaa elämässäni löytänyt lukevien ihmisten yhteisön. Sellaista ei aikoinaan löytynyt edes Jyväskylän yliopiston kirjallisuustieteen laitokselta. Ei siellä kirjoista paljoa puhuttu opiskelijoiden kesken, Vakiopaineen meiningit kiinnostivat nuoria enemmän.

Tarina menee näin: reilusti alle kouluikäisenä lapsena Mari hermostui, kun äiti ei lukenut tarpeeksi, suuttui ihan ja päätti opetella lukemaan omin päin. Tarinan todenperäisyydestä Mari ei mene takuuseen, mutta näin hänelle on kerrottu.

Ahmimisiässä maistuivat perinteiset tyttökirjat, mutta myös poikakirjat, Tarzanit ja Huckleberry Finn.

Jyväskylän vanhassa kirjastossa lasten ja aikuisten kirjat olivat eri paikoissa, mutta kun uusi kirjastotalo valmistui, Mari pääsi vaivihkaa siirtymään aikuisten puolelle jo nuorena.

– Myös kotona oli iso kirjahylly, josta napsin luettavaa. Viikonloppuisin olin usein yksin kotona, sain kirjoista turvaa. Kuka ei kieltänyt tai neuvonut, luin mitä sattui osumaan ja kiinnostamaan.

– Kotoa lähdin itsenäistymään jo 17-vuotiaana. Lukion jälkeen lukeminen jäi joksikin aikaa. Kuitenkin nuorenakin perustaa oli siinä, että aina kun ei ollut tekemistä, saattoi tarttua kirjaan.

Ja siihen aikaan ihan oikeasti tuli sellaisia aikoja ettei keksinyt mitään tekemistä, kun ei ollut kännyköitä, ei internettiä, ja teeveessäkin oli tasan kaksi kanavaa.

– Olin sitten jo ihan aikuinen, reilusti muita opiskelijoita vanhempi, kun palasin Helsingin jaksolta Jyväskylään kotimaista kirjallisuutta opiskelemaan. Suomen kieli oli liki pakollinen sivuaine, opettajat yrittivät johdatella äidinkielen opettajaksi. Se ei vain minun luonteellani ollut mitenkään mahdollinen vaihtoehto.

– Opiskelin kirjallisuuden ja suomen kielen ohella vaikka mitä, esimerkiksi kasvatustieteitä, filosofiaa ja tietotekniikkaa.

– Lopulta halusin kirjastoon töihin, ja kävin Oulussa tekemässä alan opinnot.

Mari Moisio on opiskellut myös luovaa kirjoittamista, mutta kirjailijaksi ei ole mitään haaveita.

– Ei mulla ole tarpeeksi sanottavaa. Kustannustoimittajan työ sopisi paljon paremmin, siinä voisi neuvoa ja opastaa, käydä käsikirjoituksia läpi, korjata kieltä. Semmoinen sopisi hyvin meikäläiselle.

Kirjallisuusopinnoista sai ennen kaikkea kosketuspintaa klassikoihin. Ne eivät ole klassikoita turhaan, mutta kaikista ei tarvitse tykätä, vaikka merkityksen tunnustaakin.

– Esimerkiksi Seitsemän veljestä tai Putkinotko eivät uppoa minulle yhtään. Venäläisistä Tolstoi on suosikkini, Anna Kareninan olen lukenut useamman kerran.

– Sen olen iän myötä huomannut, että lukeminen on käynyt tavoitteelliseksi. On liian vähän aikaa lukea kaikki hyvä kirjallisuus, joten aikaa ei enää halua tuhlata yhdentekeviin kirjoihin.

Miten sitten osaa ennalta valita varmasti hyviä kirjoja? Sataprosenttista patenttia tähän ei ole olemassa, mutta joitakin konsteja Mari käyttää.

– Minulla on seurannassa tiettyjä laadullaan vakuuttaneita kirjailijoita, esimerkiksi uusi Murakami on tulossa lokakuussa, ja se on varma tapaus. Tammen keltaiseen kirjastoon pääsy on ollut jo vuosikymmenet laadun tae. Kannattaa myös seurata erilaisia kirjallisia kilpailuja, niiden kärkeen valikoituu yleensä kiinnostavaa ja ajankohtaista kirjallisuutta. Netissä on ollut villityksenä 1001 books you must read before you die -opas, josta voi makunsa mukaan yrittää haukata mahdollisimman ison palasen.

– On minulla yksi kamala pahekin: luen kaiken mafiasta suomeksi kirjoitetun, oli se sitten fiktiota tai tietokirjallisuutta. Kummisedän ja The Sopranos- sarjan pohjalle on pääsyt vuosien aikana kehittymään kirjallinen pakkomielle.

Facebook ja Instagram kertovat, että Mari Moisio lukee paljon, todella paljon. Osaksi tämä on mahdollista uuden tekniikan avulla.

– Huomasin jossain vaiheessa pähkäileväni, että miten jaksaisin taivaltaa koiran kanssa pitempään? Ratkaisuksi löytyivät äänikirjat, ja niiden myötä lukemieni kirjojen määrä on moninkertaistunut.

– Aluksi hommasta ei tosin ollut tulla yhtään mitään, ajatukset lähtivät harhailemaan. Harjoittelu tuotti kuitenkin tulosta, ja opin uuden formaatin. Nyt lenkkeilyn ohella myös tylsät hommat sujuvat äänikirjojen kanssa paljon paremmin, haravoinnit ja ikkunoiden pesut.

– Kaikkeen äänikirjat eivät sovi. Jos kirjassa on hankala rakenne, aika- ja paikkahyppelyitä, ja jatkuvia kertojan vaihteluita, äänikirjan kuuntelu voi olla hankalaa.

– Äänikirjat yhdistyvät aina tekemiseen, sohvalla vain nukahtaa. Nykyään on aina kesken sekä perinteinen kirja että äänikirja. Formaatit ovat niin erilaisia, etteivät ne sotke toisiaan.

– Luen paitsi paljon, myös kaikenlaista. Luen suomalaista ja ulkomaista, vanhoja kirjoja ja ihan uusia, mieskirjailijoita ja naiskirjailijoita. Genreistä vähemmälle jäävät vain viihdekirjallisuuus (Lucinda Rileyt on kyllä tullut luettua!), fantasia ja scifi. Historiallisissa romaaneissa en jaksa mennä kovin kauas taaksepäin, 1500- ja 1600-luvut ovat jo ihan mahdottomia eläytyä.

– Vinkkailussani pidän arviot tiiviinä, kiitos Instagramin merkkirajoituksen. Yritän aina tuoda mukaan henkilökohtaisen näkökulmani. Tekstit tulevat onneksi kivuttomasti, ihan kuin itsestään.

Äänekosken ja Suolahden kirjastojen lukupiireihin Mari haluaa innostaa uusia ihmisiä mukaan. Kävijöiltä on tullut kiitosta lukemisen laajentumisesta uusille alueille. Valtavirtojen ulkopuolelta löytyy hurjasti kiinnostavaa, esimerkiksi viime vuonna luettiin afrikkalaisia kirjailijoita.

Tänä syksynä Äänekoskella on teemana autofiktio, jossa kirjailija kirjoittaa omasta ja läheistensä elämästä romaanin. Kirjailijanimiä ovat Alex Schulman, Linda Boström-Knausgård, Vigdis Hjort ja Hanna Brotherus. Suolahdessa teemana on elämä kotirintamalla, kirjailijoina Heidi Köngäs, Paula Havaste, Tommi Kinnunen ja Johanna Catani.

– Aina näistä löytyy juteltavaa. Esittelen kirjan ja kirjailijan, ja sitten keskustelu lähtee lentoon. Touhu on rentoa, ei käytetä mitään kirjallisuustieteellistä terminologiaa, vaan puhutaan ihan arkikokemuksen tasolla asioista. Usein puhe siirtyy yhteiskunnallisiin asioihin, semmoisiin, jotka sattuvat kirjasta nousemaan esiin.

– Ja todellakin, aina mahtuu mukaan uusia ihmisiä!

Mari Moisio

49-vuotias kirjallisuusintoilija

asuu Äänekosken keskustan tuntumassa miehen, tyttären ja koiran kanssa.

Kommentoi