Äänejärven itärannalle kaksi ehdotusta - kaavassa voisi olla kaksi kerrostaloa sekä pienempää asumista

Hiskinmäeltä Ääneniemen suuntaan sijoittuvalle Äänejärven itärannalle kaavaillaan uusia rakennuspaikkoja Äänekoskella. Kyseisen alueen asemakaavan muutoksen ja laajennuksen kaavaluonnos on maanantaina Äänekosken kaupunginhallituksen edessä.

Äänejärven itärannalle on ehdolla kaksi erilaista toteutusvaihtoehtoa, jotka poikkeavat toisistaan lähinnä kadun sijoittumisessa joko ylemmäs kerrostalojen taakse tai alemmas lähemmäs rantaa kerrostalojen eteen. Molemmissa ehdotuksissa Äänejärven itärannalle voisi sijoittua kaksi viisikerroksista ja ullakollista kerrostaloa. Lisäksi vaihtoehtoina on kerrostalojen jatkeelle kaksi rivitalokorttelia tai rivitalokortteli ja pienkerrostalorakentamista. Myös liikerakentamiseen osoitettaisiin kaavassa tilaa.

Virkistysreitti rannassa säilyisi molemmissa vaihtoehdoissa.

– Molemmat vaihtoehdot ovat varmasti hyviä. Äänejärven itärannalle toivoisi isompaa rakennuskantaa, jotta silläkin puolella näkyisi kaupunkia ja valoja. Maastollisesti vaihtoehto, jossa katu kulkisi rannan ja kerrostalojen välissä on helpompi toteuttaa, Äänekosken kaupungin kaavoituspäällikkö Nina Marjoniemi arvioi.