Kipinä kaatui kolmannen jakson nuokahdukseen Helsingissä

Miesten I-divisioona B:ssä Koiviston Kipinä jatkoi kahden viikon tauon jälkeen kauttaan sunnuntaina Helsingissä Panttereiden vieraana.

Äänekoskelaiset ottivat ottelun hallintaansa avausjakson lopussa, mutta Pantterit nousivat puoliajalle tasatilanteeseen.

Kolmannella jaksolla kotijoukkue oli terävämpi, ja piti johtonsa 10 pisteen tuntumassa. Päätösjakson alkuun helsinkiläiset kasvattivat eron jo 18 pisteeseen, eikä Kipinä kiristään huolimatta onnistunut nousemaan enää kuutta pistettä lähemmäs.

Kipinän taskuraketti Junior Robinson (18/6/11 syöttöä) ei ollut sunnuntaina parhaimmillaan, mies kolautti ottelun alussa päänsä parkettiin ja hukkasi heittojyvänsä. Chris Wray (23/15/4 torjuntaa) pelasi syksyn parhaan pelinsä, mutta voisi edelleen olla hyökkäyspäässä itsekkäämpi.

– Kolmannen jakson nuokahduksen ja toimimattoman paikkaprässin pitämisen liian pitkään otan omaan piikkiini. Robinsonilla ei ollut paras päivä, mutta jos tehdään 82 pistettä, pitäisi puolustamalla pystyä voitto ottamaan, Kipinän päävalmentaja Joni Hautsalo toteaa.

Äänekoskelaiset jatkavat kauttaan jo torstaina, kun Liikuntatalolla vierailee tamperelainen Pyrintö Akatemia B.

Pantterit – Kipinä Basket 93-82 (20-24, 19-15, 31-20, 23-23)

Kipinä: Junior Robinson 18/6/11 syöttöä, Aapo Lehtonen 0/0, Chris Wray 23/15/4 torjuntaa, Juuso Haapasaari 10/4, Oskari Savolainen 6/2, Juuso Mäntymaa 8/1, Mika Sironen 3/2, Sami Mäntymaa 14/6.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut