Äänekoskella etsitään vuoden liikuntatekoa - kaupunki kerää ehdotuksia

Ehdotuksia Äänekosken tämän vuoden liikuntateosta voi jättää kaupungille 2. joulukuuta saakka. Riku Tulla

Marjo Järvikylä

Äänekosken kaupunki etsii parhaillaan saajaa Vuoden 2021 Liikuntateko -tunnustukselle.

Kaupunki palkitsee vuosittain hyvin menestyneitä urheilijoita, valmentajia, ohjaajia sekä seuratyössä ja liikunnan parissa ansioituneita henkilöitä, järjestöjä tai tapahtumia. Vuoden Liikuntateko on yksi palkitsemiskategorioista.

Yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa liikuntateon valintaan, Äänekosken kaupunki tiedottaa.

Tunnustus voidaan myöntää henkilölle, järjestölle tai tapahtumalle, joka on omalla toiminnallaan edistänyt myönteisesti liikuntaa Äänekoskella joko näkyvyydellään, elämäntyöllään, toiminnan laajuudellaan, yhteiskunnallisella merkityksellään tai inspiroivalla otteellaan.

Tunnustuksen saajaa voi ehdottaa kaupungin verkkosivuilla 2. joulukuuta kello 15 saakka. Päätöksen palkittavasta tekee kulttuuri- ja liikuntalautakunta joulukuun kokouksessaan.

Viime vuonna Liikuntateko -palkinnon sai Sumiaisten Kunto ry Saarikkaan kuntoradan ja ampumaradan kunnostuksesta.

Myöhemmin joulukuussa yleisö voi vaikuttaa myös Äänekosken Vuoden 2021 Urheiluteko sekä Vuoden 2021 Reilun Pelin joukkue -palkinnon saajiin. Erotuksena Liikuntateko -palkintoon on se, että Urheiluteossa kriteerinä on merkittävän kilpailullisen urheiluteon saavuttaminen.

Kommentoi