Itsenäisyyspäivä: Tekniikan tohtori Marjatta Huhta kehotti äänekoskelaisia vaatimaan eniten itseltään: "Pelolla ei ole koskaan vaikeuksia voitettu, mutta rohkealla työllä on"

Äänekoski-mitali seitsemälle merkittävää työtä paikkakunnan hyväksi tehneelle.

Äänekoski-mitalin saivat (vasemmalta) Raimo Autonen, Erkki Uusitalo, Risto Korhonen, Matti Hämäläinen, Markku Rautiainen, Keijo Lukkarinen ja Riina Kainu. Salla Norontaus

Salla Norontaus

Äänekosken kaupungin itsenäisyyspäivän juhlaa vietettiin kaupungintalolla. Tervehdyssanat juhlassa puhui kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Kiiskinen.

– Vastuu isänmaasta on nyt meillä. Äänekoskella tulevaisuuden näkymät ovat hyvät. Pitkäjänteinen hyvä talouskehitys on kestänyt jo historialliset kymmenen vuotta. Olemme selvinneet korona-ajasta olosuhteisiin nähden hyvin.

– Veteraanien perintö on tullut myös nuoremmille sukupolville arvokkaaksi. Saamme olla ylpeitä suomalaisuudestamme.

Tänä vuonna kaupunginjohtaja Matti Tuononen jakoi seitsemän Äänekoski-mitalia paikkakunnan ja äänekoskelaisten hyväksi työtä tehneille. Mitalin saivat Erkki Uusitalo, Keijo Lukkarinen, Markku Rautiainen, Matti Hämäläinen, Raimo Autonen, Riina Kainu ja Risto Korhonen.

– Äänekoski-mitali on korkein mitali, mitä kaupunki jakaa asukkaillensa. Se jaetaan henkilölle, joka on tehnyt merkittävään työtä kaupungin hyväksi kunnallis-, elinkeino- tai sivistystoimen piirissä, Matti Tuononen totesi.

Ensimmäinen mitali on jaettu vuonna 1973 ja sen sai Jorma Kinnunen. Kaikkiaan mitaleja on jaettu 83 kappaletta.

– Tuntuu hyvältä, että työtämme arvostetaan. Jokaisella paikkakunnalla on omanlainen tekemisen ilmapiiri. Täällä askeleet etenevät luontevasti, totesi palkittujen puolesta puhunut Risto Korhonen.

Musiikkia esittivät Ala-Keiteleen musiikkiopiston pianonsoiton oppilaat Alina Piilonen ja Juhani Hintikka sekä äänekoskelainen yhtye Kurkiaura.

Juhlapuheen pitänyt tietokirjailija, tekniikan tohtori Marjatta Huhta toivoi äänekoskelaisille vahvuutta, jota sotilaat, veteraanit ja lotat osoittivat sotien aikana.

– He vaativat enintä itseltään: jaksamista, pelon voittamista, kaverista huolehtimista, koko kansakunnan edestä puurtamisesta. Sellaista kölivahvuutta, joka pitää laivan kurssissa, vaikka maailman meri myllertää, epidemiat riehuvat ja kyberviholliset säntäävät kimppuun oudoilta kanteilta. Pelolla ei ole koskaan vaikeuksia voitettu, mutta rohkealla työllä on.

Huhta muistutti, että jos asukkaat, valtuutetut ja viranhaltijat tekevät työnsä vaatimalla eniten itseltään, Äänekoski on vahva, kiinnostava ja hyvä kaupunki elää nyt ja tulevaisuudessa.

Huhta kertoi olevansa ilmavalvontalotan tytär.

– Äiti sovelsi 10 lapsensa kasvatuksessa lottalupauksen kymmentä käskyä. Niistä muistan: ”Vaadi aina enin itseltäsi”. Kotona vietettiin itsenäisyyspäivää suuren kunnioituksen vallitessa ja kerrattiin tarinoita suvusta talvi- ja jatkosodissa kaatuneiden kohtaloista.

Huhta totesi, että että talvisotaan 1939 mennessä suomalaiset välttämään jatkuvan luokkasodan toisin kuin monissa muissa maissa ja pystyivät kohtaamaan omat sotansa, jos ei nyt aivan yksimielisinä – ainakin toisiaan tukien.

– Tästä veteraanimme, lottamme ja heidän perillisensä ovat kertoneet koskettavia tarinoita. Ajatus kaikkien osallisuudesta demokratiassa on toki ollut koeteltuna eri ajanjaksoina, mutta pääperiaate on säilynyt: kaikkien on päästävä vaikuttamaan.Tämä osallisuuden ja sovittelevuuden piirre on harvinaista maailmassa. Siitä voimme olla tänään kiitollisia ja jopa ylpeitä.

Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukset pidettiin aamupäivällä Äänekosken, Suolahden, Sumiaisten ja Konginkankaan kirkoissa. Niiden jälkeen järjestettiin kunniakäynnit sankarihaudoilla.

Lue Huhdan puhe kokonaisuudessaan tästä:

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja lotat, hyvät äänekoskelaiset,

Olen kiitollinen saadessani puhua teille juuri tämän itsenäisyyspäivän juhlassa. Minua pyydettiin puhumaan historian näkökulmasta, ja teen sen mielelläni. Äänekosken kunnan perustamisesta tulee 110 vuotta. Se tapahtui kuusi vuotta ennen Suomen itsenäistymisvuotta, kun Svinhuvudin johtaman senaatin itsenäisyysjulistus hyväksyttiin eduskunnassa. Syntyi Suomen kansakunta, köyhä ja puutteenalainen, mutta sisukas luonnoltaan. Me suomalaiset. Me äänekoskelaiset itsenäisyyspäivänä 2021.

Olen lotan tytär, ilmavalvontalotan tytär. Hän sovelsi 10 lapsensa kasvatuksessa sovelsi lottalupauksen kymmentä käskyä. Niistä muistan: ”Vaadi aina enin itseltäsi”. Kotona vietettiin itsenäisyyspäivää suuren kunnioituksen vallitessa ja kerrattiin tarinoita suvusta talvi- ja jatkosodissa kaatuneiden kohtaloista.

Tässä puheessa katson kaukoputkella historiassa ensin piirteisiin, jotka erottavat meidät monesta muusta kansakunnasta. Sitten palaan Äänekosken historiaan ja asioihin, joita historia on meille opettanut.

Missäkö olemme erilaisia kuin monet muut kansakunnat? Mainitsen kolme. Kansakunnat ajautuvat joskus sisällissotaan, kuten tiedämme. Meilläkin Suomessa oli sisällissota, joka jakoi ja repi sukuja syvästi. Sen jäljiltä hauras kansakunta oli täynnä katkeruutta; siinä emme eroa muista kansakunnista. Päädyimme Suomessa kuitenkin hylkäämään kaksipuoluejärjestelmän, jossa voittaja sanelee politiikan ja häviäjä katkeroituu. Uskottiin, että monipuoluejärjestelmä toi paremman demokraattisen mahdollisuuden päästä vaikuttamaan maan asioihin, kun puolueita vasemmalta ja oikealta saattoi päätyä eri hallituskoalitioihin. Myös kansallisesti merkittäviä uudistuksia varten asetettiin parlamentaarinen komitea suunnittelemaan, jotta hyvä jakaantuisi kaikille, ei vain vaalien voittajille. Se oli poikkeuksellista. Historiakirjat todistavat, että talvisotaan 1939 mennessä onnistuimme välttämään jatkuvan luokkasodan toisin kuin monissa muissa maissa ja pystyimme kohtaamaan omat sotamme, jos ei nyt aivan yksimielisinä – ainakin toisiamme tukien. Tästä veteraanimme, lottamme ja heidän perillisensä ovat kertoneet koskettavia tarinoita. Ajatus kaikkien osallisuudesta demokratiassa on toki ollut koeteltuna eri ajanjaksoina, mutta pääperiaate on säilynyt: kaikkien on päästävä vaikuttamaan.  Tämä osallisuuden ja sovittelevuuden piirre on harvinaista maailmassa. Siitä voimme olla tänään kiitollisia ja jopa ylpeitä. Toinen poikkeuksellinen Suomen kansakunnan piirre on, että päädyimme oppivelvollisuuskeskustelussa 1960-luvulla yhtenäiskouluratkaisuun. Ei niin, että oppikouluun menisivät varakkaiden ja lukutaitoisten lapset ja kansakouluun työläisperheiden ja työttömien lapset, vaan kaikki samaan kouluun. Tämä on ollut ennenkuulumatonta eurooppalaisessa tarkastelussa, jossa maksukykyiset saavat opetuksen yksityissektorilla ja vähävaraiset opetetaan julkisen järjestelmän edullisissa kouluissa. Näissä maissa luokkaerot säilyvät tehokkaasti. Mutta me suomalaiset uskoimme, että kaikki voivat oppia, jo 60-luvulla. Peruskoulu-uudistus v. 1969 antoi ennennäkemättömästi tasa-arvoa yhteiskunnassamme. Hyvät pistesijat eurooppalaisissa oppimistulosmittauksissa eivät ole sattumaa; ne ovat suomalaisen idean ja systemaattisen työn tulosta. Olemmeko huomanneet, että pääministerimme esimerkiksi on työläisperheen yksinhuoltajaäiti, peruskoulun kasvatti ja kansainvälisesti arvostettu poliittinen johtaja. Yhtenäiskoulu periaatteena on ruokkinut tasa-arvokehitystä ennenäkemättömällä tavalla. Siitäkin voimme tänään olla kiitollisia.

Kolmas suomalaisen kansakunnan poikkeuksellinen piirre on historian ja perinteiden kunnioitus, joka näkyy mm. rakkautena hautausmaihin ja esivanhempien muistamiseen, juhlapyhien viettona olivatpa ne kirkkovuoden kiertoa tai kansanperinteitä kuten vapun ja juhannuksen viettoa. Vaikka monet ovat vieraantuneet kirkosta, useimmat haluavat pitää kiinni perinteiden suomasta vuodenkierron vietosta juhlaperinteineen. Näin ei ole kaikissa maissa. Yhteinen näkemys tässä on osa suomalaisten arvostamaa historian ja perinteiden kunnioitusta. Siitä kertovat kynttilät sankarihaudoilla, lasketut kukkaseppeleet ja itsenäisyysjuhlat. Me ymmärrämme, että vain ymmärtämällä historiaa ja oppimalla historiasta, voimme säilyä kansakuntana.

Entä 110-vuotias Äänekoski tässä vähän yli satavuotiaassa itsenäisessä Suomessa? Kaukoputkeni tähtää ensin Äänekosken kuntaan, joka syntyi vuonna 1911, kun erotettiin Laukaan kunnan pohjoinen osa ja joitakin itäisiä osia Saarijärven kunnasta. Parikymmentä vuotta myöhemmin kunnasta erotettiin Äänekosken ja Suolahden kauppalat. Äänekosksta tuli kaupunki v. 1973. Kuntarakenteen tiivistämisprosessin myötä Konginkangas liitettiin Äänekoskeen vuonna 1993, Suolahti ja Sumiainen vuonna 2007. Äänekosken kaupunki on siis suurempi kuin osiensa summa: Suolahti, Konginkangas, Sumiainen ja runsas joukko vireitä kyläkuntia.  

Äänekosken kaupungin historia on kaikkien osiensa historiaa, ja siten paljon vanhempaa kuin 110 vuotta. Se meidänkin on hyvä tunnistaa ja tietää, kun elämme vireällä tehdaspaikkakunnalla. Siksi kiinnitän huomionne vanhimpaan historiaan Äänekosken laajalla alueella. Kaukoputkeni suunta on nyt kaukana rautakaudessa.

Rautakaudelta eli täällä noin 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, on tehty esinelöytöjä Konginkankaan alueelta, työkaluja, aseen osia, koruja.  Eränkäynti- ja kauppareitti lienee syntynyt Päijänteeltä Jyväsjärven ja Vehniän kautta Keiteleelle. Konginkangas sijoittui sen väylän varteen. Eränkävijöillä ja kauppiailla oli tapana vetää veneensä Ala-Keiteleen Pyyrinlahden ja Keiteleen välisen kannaksen yli "konkia" pitkin, mistä pitäjän Konginkangas -nimen kerrotaan saaneen alkunsa. Ensimmäiset vakituiset asukkaat tulivat Konginkankaan alueelle 1500-luvun puolivälin tienoilla Hämeestä. Tämän jälkeen saapuneet uudisasukkaat olivat pääosin savolaisia. Konginkankaalla on käyty useita taisteluja: nuijasodan aikaan vuonna 1596, ja Isonvihan aikaan 1714; Kurikkaharjun taistelujen muistomerkki sijaitsee yhä Liimattalassa, kilometrin päässä suunnitteilla olevasta tuulivoimapuistosta.  Köyhäinhoito ja lukutaidon opetus rippikoulussa ja kinkereillä oli tuohon aikaan kirkon tehtäväkenttää. Konginkangas anoi pitkään tuomiokapitulilta lupaa oman kirkon rakentamiseen, kun vainajien kuljetukset Saarijärvelle asti olivat pitkiä. Vasta 1866 saatiin rukoushuone ja hautausmaa.

Samoihin aikoihin keisari määräsi Senaatin ehdotuksen (1856) kansansivistyksen järjestämisestä maalaiskunnissa. Asetus edellytti maalaiskunnilta pysyvän kansakoulun perustamista satunnaisten kiertokoulujen sijaan. Kun Jyväskylään perustettu opettajaseminaari 1863 alkoi kouluttaa opettajia Keski-Suomeen, perustettiin ensimmäisenä pysyvä kansakoulu Konginkankaalle v. 1868. Sille saatiin rakennettua koulurakennus pari vuotta myöhemmin paikallisten varoin. Keski-Suomen ensimmäinen kansakoulu aloitti siis Konginkankaalla. Silloin, 153 vuotta sitten rakennetun koulun paikalla on nykyisin Vanha Koulu, v. 1934 rakennettu Mikko Niskasenkin koulu, joka on viimeksi toiminut päiväkotina. Kyläläiset toivovat rakennuksesta Kylätaloa ja Koulumuseota, joka voisi juhlistaa koko itsenäisen Suomen loistavaa yhtenäiskouluperinnettä, sitä arvokasta suomalaista, tasa-arvoistavaa koulujärjestelmää ja sen alkua Keski-Suomessa.

Olen puhunut nyt Äänekosken vanhimman historian juurista. Myöhempi historia on tuonut Äänekoskelle erinomaisia asioita: kunniakkaan teollisuusperinteen ja uudet, ekologiset tehtaat, Suolahteen rautatieperinteen ja asemat, monipuolisen urheilukulttuurin ja hienot harrastustilat. Äänekosken kaupunkiin on syntynyt rikas kulttuuriperintö, jossa musiikkiopisto on antanut kasvualustan niin soittamiselle, kuoroperinteelle kuin jazzharrastukselle. Sumiaisista on kulttuuria tuonut kansainvälinen tekstiilitaiteilija Riitta Hytönen-Pasanen ja oopperan helmiä esittää Keski-Suomen Kamariooppera juuri Sumiaisissa Marie Finne-Brayn johdolla. Elokuvan suurmies Mikko Niskanen ja kuvataidemesenaatti Toivo Parantainen ovat tuoneet Äänekoskelle kuvataidetta ja elokuvaa. Tiesittekö, että Aalto-yliopiston teatterikorkeakoulussa analysoidaan Mikko Niskasen elokuvia uusille elokuvantekijölle? Äänekoski on monipuolinen, kehittyvä kaupunki.

Tänään voimme olla ylpeitä suomalaisuudestamme monesta syystä, muun muassa tässä puheessa mainitsemistani hienoista asioista: rauhan rakentamiskyvystämme ja osallisuuden rakentamisesta, yhtenäiskoulustamme, perinteiden ja historian kunnioituksesta. Perinteitä kunnioittaen meidän on syytä sanoa: kiitos teille esi-isät ja -äidit, että opetitte meille pysyvät arvot, kiitos sisukkuudestanne voittaa köyhyys ja tietämättömyys, rakentaa rauhaa ja välttää sotaa ja vaalia kaikkien yhteiskuntakerrostumien osallisuutta yhteiskunnassa.

Meille itsellemme täällä Äänekoskella toivon kölivahvuutta, jota sotilaat, veteraanit ja lotat osoittivat sotien aikana kieltäen omat haaveensa ja vaatimalla enintä itseltään: jaksamista, pelon voittamista, kaverista huolehtimista, koko kansakunnan edestä puurtamisesta. Sellaista kölivahvuutta, joka pitää laivan kurssissa, vaikka maailman meri myllertää, epidemiat riehuvat ja kyberviholliset säntäävät kimppuun oudoilta kanteilta. Pelolla ei ole koskaan vaikeuksia voitettu, mutta rohkealla työllä on!  

Jos me kaikki, Äänekosken asukkaat, valtuutetut, viranhaltijat teemme työmme vaatimalla eniten itseltämme, Äänekoski on vahva, kiinnostava ja hyvä kaupunki elää niin nyt kuin tulevaisuudessa.

Hyvää, sisukasta, kiitollista itsenäisyyspäivää meille kaikille!

Äänekoski-mitalien saajat

Erkki Uusitalo: tehnyt vuosikymmeniä merkittävää työtä paikkakunnan jääkiekkoharrastamisen eteen niin valmentajana, Suolahden Urhon jääkiekkojaoston puheenjohtajana, kuin myöhemmin SS-Jäähalli Oy:n toimitusjohtajana.

Keijo Lukkarinen: ylilääkäri on työssään kestänyt painetta säilyttäen rauhallisuutensa ja toimintakykynsä haastavassa koronapandemiatilanteessa. Lukkarisen toiminta on ollut johdonmukaista ja se on perustunut vankkaan asiantuntemukseen ja tiedolla johtamiseen. Lukkarinen on tehnyt arvokasta työtä eri-ikäisten äänekoskelaisten ja keskisuomalaisten hyväksi.

Markku Rautiainen: tehnyt yli 20 vuoden uran Äänekosken Energia Oy:n toimitusjohtajana ja on edistänyt viime vuosina aktiivisesti myös liikunnan harrastus- ja kilpailutoimintaa Äänekosken Urheilijat ry:n hallituksen puheenjohtajana.

Matti Hämäläinen: Valtakunnan Virallinen Kylähullu n:o XIV ja osallistuu aktiivisesti Äänekosken kylien kehittämiseen ja perinteiden vaalimiseen. Hämäläinen tunnetaan myös aktiivisena urheilumiehenä,

niin pelaajana, valmentajana kuin hallinnollisena johtajana.

Raimo Autonen: edesauttanut uudenlaisen asumismuodon eli asumisoikeusasuntojen rakentamisen Äänekoskelle. Lisäksi hän on toiminut kaupunginhallituksen ja -valtuuston jäsenenä, tarkastuslautakunnan puheenjohtajana sekä POKEn valtuuston puheenjohtajana.

Riina Kainu: osastonhoitaja on työssään kestänyt painetta säilyttäen rauhallisuutensa ja toimintakykynsä haastavassa koronapandemiatilanteessa. Kainun toiminta on ollut johdonmukaista

ja se on perustunut vankkaan asiantuntemukseen ja tiedolla johtamiseen. Kainu on tehnyt arvokasta työtä eri-ikäisten äänekoskelaisten ja keskisuomalaisten hyväksi.

Risto Korhonen: äänekoskelainen emeritusopettaja ja journalistinen vaikuttaja. Opettajauransa lisäksi hän on toiminut päätoimittajana sekä vapaana kirjoittajana. Aktiivisena kotiseututoimijana

hän on ollut toimittamassa useita Äänekosken historiaan liittyviä teoksia.

Kommentoi