Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lämmityksessä ollut henkilöauto syttyi tuleen Äänekoskella – palo levisi myös autokatokseen

Lämmityksessä olleesta henkilöautosta alkunsa saanut tulipalo levisi myös autokatokseen varhain maanantaiaamuna Äänekoskella. Pelastuslaitos sai alunperin hälytyksen savuavasta henkilöautosta kello 4.43. Yksiköiden ollessa matkalla kohteeseen tehtävä muuttui kuitenkin rakennuspaloksi ajoneuvon sytyttyä palamaan kokonaan ja palon levitessä autokatokseen.

Yksiköiden saavuttua kohteeseen palo saatiin nopeasti hallintaan ja palo ehti leviämään henkilöauton lisäksi vain pienelle alueelle autokatoksen seinälaudoituksiin. Seinälaudoituksiin aiheutuneiden pienien vahinkojen lisäksi autokatos kärsi myös nokivahinkoja. Palamaan syttynyt henkilöauto tuhoutui palossa. Kohteessa oli sammutustöiden aikana yhteensä neljä pelastuslaitoksen yksikköä Äänekosken ja Suolahden paloasemilta. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.