Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Taitoluistelijat esittäytyvät laskiaissunnuntain luisteluriehassa Suolahdessa

Nyt on hyvä hetki kaivaa luistimet komerosta ja suunnata viikonloppuna Suolahteen. Laskiaissunnuntaina 27.2. kello 12–14 vietetään Suolahden urheilukentän ulkojäällä koko perheen ulkoilupäivää. Suolahden Urhon taitoluistelujaosto järjestää talviloman avauksena rusettiluistelutapahtuman.

Rusettiluistelu järjestetään ohjattuna kotonaturvallisesti.

Taitoluistelujaosto toimii kasvattajaseuran tavoin ja ohjaa eteenpäin pitemmälle kehittyneitä harrastajia. Tällä hetkellä Urhossa on lähes kolmisenkymmentä 4–14-vuotiasta taitoluistelun harrastajaa. Tasoryhmiä on neljä.

Taitoluistelija Ronja Väisänen esittää sunnuntaina yleisön iloksi oman kilpailuohjelmansa.

Lisäksi Urhon jääkiekkojaosto tuo paikalle laukaisupaikan, jossa luistelijat voivat harjoitella tarkkuuslaukaisua.

Kentän vieressä on myös ladut, joille pääsee hiihtämään, jos luistimia ei omasta kaapista löydy.