Ukrainalaiset pisanka-munat ovat nyt erityisen ajankohtaisia – näyttely tuo kevään ja valon

Ukrainalaistyyppisten pisanka-pääsiäismunien näyttely on jälleen tänä keväänä esillä Äänekosken taidemuseossa. Nyt jo yhdeksännen kerran.

– Tämä näyttely tuo kevään ja valon tullessaan. Ihmiset ovat jo kovasti odottaneet tätä perinteistä näyttelyä kahden koronavuoden jälkeen, sanoo taidemuseon johtaja Marjo Ahola.

Sirpa Hasa ja Päivi Pulli ovat valmistaneet töittensä pääsiäismunat perinteisellä ukrainalaisella tekniikalla. Munat maalataan raakana ja valmiit työt puhalletaan tyhjiksi. Hasa ja Pulli ovat rakentaneet munista hienoja, moniulotteisia ja herkkiä taideteoksia. Ukrainan sodan varjo heijastuu töissä, joissa muna tuo mukaan rauhan ja toivon elementin. Kevään aurinko tanssii -näyttely muistuttaa, että aurinko symbolisoi elämää, kasvua ja onnea. Myös kehä nousee näyttelyn töissä puhuttelevaksi symboliksi, joka suojaa kaikelta pahalta.

– Ukrainalaiset maalaavat pääsiäismunia sodan keskelläkin. Kiovalainen taitelija Oksana Bilous on jälleen palannut pääkaupunkiin ja vetää siellä maalausryhmiä metrotunnelien suojissa, kertoo Päivi Pulli, joka on netin kautta seurannut ukrainalaistaiteilijoiden työn edistymistä.

– Tällä hetkellä ukrainalaiset ajattelevat, että niin kauan kuin näitä maalataan, elämässä on hyvää ja hyvä voittaa lopulta pahan.

– Pisanka-munat ovat ikivanha perinne. Kotiin sijoitettu muna suojelee tulipalolta ja muilta vaaroilta. Eläinsuojiin sijoitetaan munia suojaamaan luontokappaleita, Sirpa Hasa kertoo.

Näyttelyn yhteydessä järjestetään palmusunnuntaina 10.4. klo 11–16 pop up -tapahtuma, missä pääsee itse kokeilemaan munanmaalausta. Näyttelyyn on tuolloin vapaa pääsy. Avoinna on kahvila pääsiäisleivonnaisineen, ja musiikkiopiston opiskelijat viihdyttävät huilumusiikilla.

Pisanka-näyttely on avoinna 29.3. alkaen 24.4. saakka tiistaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja sunnuntaisin (ei 17.4.) klo 12-16.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut