Opetusministeri, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson oli vaikuttunut Äänekosken teollisuuden monipuolisuudesta ja piti hyvänä että teollisuus on asettanut itselleen kunnianhimoiset ympäristötavoitteet.
– On ollut suomalainen ikuisuuskysymys saada tehtyä entistä korkeamman jalostusasteen metsätaloustuotteita. Äänekosken kehittämässä ekosysteemissa tällaisten uusien tuotteiden luomisessa ollaan varsin pitkällä, kommentoi ministeri Andersson vieraillessaan perjantaina Metsä Groupin biotuotetehtaalla Äänekoskella.
– Erityisesti tekstiilikuidun mahdollisuudet vaikuttivat kiinnostavilta.
– Yhtiön kestävän kehityksen suunnitelmat näyttävät kunnianhimoisilta. Puun käytön sivuvirtoja pyritään hyödyntämään tulevaisuudessa sataprosenttisesti, huomioi ministeri Andersson.
Ministerin Äänekosken vierailu oli osa vasemmistoliiton Reilu siirtymä – uutta työtä tulevaisuuteen -kiertuetta. Äänekosken lisäksi tutustumiskohteina olivat GreenGarbo ja Mustankorkean biokaasulaitos Jyväskylässä. Kietueella käytävät keskustelut ja teollisuudelta kerätty palaute hyödynnetään vasemmistoliiton ohjelmatyössä.