Ravintola Majakka aukeaa jälleen – luvassa enemmän tapahtumia

Tänä kesänä Suolahden satamassa raikaa. Tutut tapahtumat Route 69 Meeting ja KuusYsärit siirtyvät uusiin ajankohtiin.

Suolahden satamassa sijaitseva Ravintola Majakka avaa ovensa kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna ja heti seuraavalla viikolla lähtevätkin pyörät pyörimään, kirjaimellisesti.

Perjantaina, 10. kesäkuuta järjestetään Majakkafest -tapahtuma, jota yrittäjä Matti Leppänen itse kuvailee KuusYsäreiden pikkusiskoksi. Tapahtuma on suunnattu nuorille ja Suolahden satamassa lavalle nouseekin Lord Est ja Faija. Lavalla nähdään myös DJ-Etutukka.

Heti seuraavana päivänä, 11. kesäkuuta järjestetään jo aiemmilta vuosilta tuttu ajoneuvotapahtuma, Route 69 Meeting. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on kuitenkin Suolahden satama keskustan sijaan. Tapahtuma starttaa kello 14, jolloin autot lähtevät liikkeelle. Parin tunnin kuluttua, kello 16 alkaa autonäyttely ja kello 19 aloittavat illan esiintyjät musisoinnin. Lavalla nähdään muun muassa paikallisia bändejä, kuten Vanhaa Roinaa ja Scars of Solitude.

– Yleensä KuusYsärit on ollut päätapahtuma ja keskustassa on omat haasteensa. Nyt Route 69 Meeting ei jää KuusYsärien varjoon, kertoo Leppänen.

Ravintola Majakan toiminta jatkuu lähes samanlaisena kuin aiemminkin, henkilökuntakin on pysynyt kaikenkaikkiaan samana. Ruokaa saa ravintolasta entiseen malliin.

– Lähestulkoon joka viikonloppu on luvassa jotain ja paljon on yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa, muun muassa Ääniä Festivaalin kanssa, kertoo Matti Leppänen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut