Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suolahdessa nautitaan ysärimeiningistä syyskuussa kahtena päivänä – Kuusysäreillä lavalle nousevat muun muassa Movetron ja saksalainen E-Rotic

Kuusysäreitä vietetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä festarina Suolahden keskustassa 23.–24.9.

– Aikaisempaa myöhäisempi ajankohta mahdollistaa useamman kiinnostavan artistin esiintymisen Suolahdessa, kertoo tapahtuman järjestelyistä vastaava yrittäjä Matti Leppänen.

Suurin osa festarivieraista on paikallisia, mutta se houkuttelee kävijöitä kauempaakin.

– Suomessa ysäriartisteilla on faniporukka, joka seuraa artisteja eri tapahtumiin koko vuoden. Cityfestari sopii luonteeltaan myös bilettämään tulevalle porukalle.

Syyskuun loppupuolen pimeät illat antavat parempaa taustaa myös festarivalaistukselle.

Edellisen kerran tapahtuman kävijämäärää rajoitti koronapandemia. Tuolloin käyttöön otettujen superlippujen suosio yllätti järjestäjän. Tänä vuonna festarikävijöille on tarjolla VIP-lippuja, joilla pääsee sisään ravintola Viljokseen ja terassille tapahtuman aikana.

Leppänen odottaa tapahtumasta rohkeasti loppuunmyytyä.

– Molemmille iloille tavoitellaan noin tuhat kävijää.

Ysäritapahtumien ja pienimuotoisten festivaalien määrä on Leppäsen mukaan kasvanut Suomessa parissa vuodessa huomattavasti.

– Silloin kun aloitettiin, ei ollut kuin Himoksen ja Suolahden ysäritapahtumat.

– Ysärifestareille tullaan nimenomaan sen perusteella, että paikan päällä on tunnetusti hyvä meininki. Tähän pyritään myös syyskuussa.

Leppäsen mukaan artistien välissä esiintyvällä DJ:llä on myös iso merkitys tunnelman ylläpitäjänä.

Perjantaina lavalle nousevat kello 19 alkaen DJ Ice K, Waldos People, Lord Est ja Movetron. Lauantaina nähdään DJ Ice K:n lisäksi Oku Luukkainen, Chorale ja saksalainen E-Rotic.