Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Urhon kotivoittoputki katkesi – kokenut Gladiators hyödynsi kotijoukkueen virheet armotta

Lauantaina Urho sai kotikaukaloon vieraaksi viime kevään finaalivastustajan Laukaan Gladiatorsin. Nimekäs paikallisvastustaja luistelutti kaukaloon hieman vajaat 1 300 ottelua liigakokemusta. Urho puolestaan lähti otteluun tappiottomana kotikaukalossaan.

– Teemat, joilla lähdimme otteluun, olivat yhteistyö, rohkeus ja fiksuus, Urhon valmentaja Tuomo "Ylli" Yläinen kertoi.

Alkutahteja otteluun lyötiin ensimmäisessä erässä jo neljän minuutin jälkeen Urhon pelatessa ylivoimaa. Karmea kiekonmenetys oman maalin kulmalla ja vieraat alivoimalla johtoon. Maalin viimeisteli Olli Hakala.

Urho löysi vielä kuitenkin taisteluvaihetta, vaikka Gladiatorsin vahva paineistus tuottikin alituiseen harmaita hiuksia. Erän loppupuolella Urho nousi vielä tasoihin, kun Niko Pennanen viimeisteli pienestä kulmasta Antti Hämäläisen syötöstä.

Toisessa erässä meiltä katosi ensin fiksuus, sitten petti rohkeus. Sen jälkeen ei meidän pelistämme jäänyt jäljelle sitten enää juuri mitään, päävalmentaja Yläinen totesi pelin jälkeen.

Jo seitsemän sekunnin jälkeen vieraat iskivät salaman lailla, maalintekijänä Erkka Vänskä.

Parisen minuuttia myöhemmin Urho iski ylivoimalla. Jarkko Kaasinen ohjasi Sami Pekkalan syötöstä roikulla maalivahdin yli. Maalissa oli mukana hieman tuuriakin, kun maalivahti haroi hanskallaan tyhjää.

Sitten alkoi vieraiden näytös ja Urho putosi kyydistä. Reilua minuuttia myöhemmin sai Kasper Korhonen syötön maalin eteen, eikä erehtynyt.

Jälleen minuutti ja karmea kiekonmenetys johti Henri Niemen viimeistelemään maaliin. Muutama minuutti myöhemmin illan kolmas hirveä kiekonmenetys johti Miika Lahden viimeistelemään maaliin.

Erän puolivälin jälkeen Erkka Vänskä ja Kasper Korhonen viimeistelivät vielä ottelun toiset maalinsa.

Tämän jälkeen Tuomo Yläinen yritti herätellä omiaan maalivahdin vaihdolla. Jyri Pussisen tilalle luisteli Joni Mikkola. Hetki tämän jälkeen Urho pääsi erässä vielä ylivoimalle. Vieraiden alivoima oli kuitenkin erittäin aktiivista ja kotijoukkue ei onnistunut hyödyntämään ylivoimaansa.

Kolmannessa erässä vieraat ottivat napsun pelistään pois ja Urho oli näennäisesti päästä jopa peliin mukaan. Urho kolisteli parikin kertaa tolppia ennen kuin kavennus onnistui.

Ensin Kristian Mäkinen viimeisteli maalin kulmalta ja jonkin aikaa myöhemmin sama mies syötti päädystä maalin eteen tulleelle Jarkko Kaasiselle. Jarkon illan toinen oli tosiasia.

Vajaat viisi minuuttia ennen päätösvihellystä Urho otti vielä aikalisän. Hyökkäyspään aloituksen myötä kavennusta lähdettiin rohkeasti hakemaan ilman maalivahtia.

Reilun pari minuuttia Urho yritti ja yritti, kunnes pyristely lopetettiin tylysti tyhjään rysään: tekijänä omalta alueelta lähteneellä roikkukiekolla Olli Aitola.

Urhon ensimmäinen tappio kotikaukalossa tällä kaudella kirjattiin lopulta lukemiin 4–8.

Maalivahtien torjuntamäärät ottelussa oli melko tasaiset. Urhon kaksikko Pussinen/Mikkola yhteensä 30 torjuntaa ja Gladiatorsin Matias Vuorenmaa 29 torjuntaa.

Urhon päävalmentaja Tuomo Yläinen oli kutsunut otteluun VIP-vieraita uransa varrelta. Yksi kutsutuista oli Jypin entinen liigajoukkueen valmentaja Jukka Ahvenjärvi.

Ahvenjärvi kommentoi Urhon peliä näin:

– Tempoa oli hyvin tälle sarjatasolle siihen nähden mitä minä olen näitä otteluita nähnyt. Erittäin virkeä joukkue ensimmäisessä erässä. Yleisesti koko ottelu yllätti tosiaan tempoltaan. Se oli positiivinen asia.

– Toisessa erässä ehkä lähdettiin hakemaan väkisin maalipaikkoja pienellä riskilläkin, siihen olisi ehkä hieman kokeneempaa joukkuetta vastaan pitänyt löytyä enemmän malttia.

Ahvenjärvi muistutti, että kun maaleja alkaa tulemaan, se vaikuttaa myös pelin luonteeseen.

– Minun silmääni Urholla ei kuitenkaan henkisesti tapahtunut mitään katkeamista. Pelaajat tekivät töitä koko ajan. Kolmanteen erään hieno tasonnosto, erän puolivälin tietämillä oli valtava määrä maalipaikkoja. Positiivinen homma myös tuohon loppuun oli se, että vaikka numerot olivat suuret niin valmennus pyrki vielä tekemään ratkaisuja.

Kehuja saivat myös olosuhteet, joiden ansiosta on mahdollista harjoitella laadukkaasti.

– Minä uskon, että tällä paikkakunnalla ja organisaatiolla on mahdollisuudet nousta Suomisarjaan, kunhan maltetaan pitää talous ja muut perusasiat kunnossa.

Urhon seuraava kotipeli pelataan lauantaina 19.11. kelloo 16.00. Vastaan luistelee PEPO Lappeenrannasta. Otteluun Äänekosken kaupunki tarjoaa vapaan sisäänpääsyn.