Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

JBA oli liian vahva Kipinälle

Kipinä Basketball sai lauantaina Äänekosken Liikuntatalolle vieraakseen jyväskyläläisen paikallisvastustaja JBA:n koripallon I-divisioonassa.

Ottelun alku sujui isäntien komennossa, ja Kipinä kasvatti johtonsa 10 pisteeseen jo reilun viiden minuutin pelin jälkeen. Jyväskyläläiset iskivät kuitenkin vastaan, ja käänsivät tilanteen itselleen vielä ensimmäisen neljänneksen aikana.

Toinen jakso oli kuin toisinto ensimmäisestä, ja puoliaikaa vietettiin vierasjohdossa. Kolmannella neljänneksellä JBA iski, eikä Kipinä enää toipunut. Ero kasvoi viimeiselle tauolle 23 pisteeseen, ja jyväskyläläiset pääsivät vielä päätösneljännekselläkin kaunistelemaan numeroita.

Kipinän kolmosprosentti jäi kauas kauden keskiarvosta, kun 23 yrityksestä ainoastaan neljä löysi tiensä koriin. JBA sai onnistumisia kotijoukkuetta laajemmalta rintamalta, ja äänekoskelaiset ovatkin saamassa kaivattua leveyttä materiaaliinsa Sami Mäntymaan paluun häämöttäessä.

Sarjataulukossa viidentenä majailevan Kipinän kausi jatkuu tulevana perjantaina Helsingissä kahdeksannella sijalla olevan HBA-Märskyn vieraana, ja joukkue haluaa varmasti katkaista kahteen otteluun venyneen orastavan tappioputkensa helsinkiläisten kustannuksella.

Kipinä Basket – Jyväskylä Basketball Academy 80-114 (21-22, 24-26, 11-31, 24-35)

Kipinä: Jimi Romppanen 0/0, Chris Paul 19/11, Brian Cameron 25/9/5 syöttöä, Ville Pyykkönen 0/0, Oskari Savolainen 0/1, Tatu Koivunen 0/0, Eeti Varis 8/4, Aapo Lehtonen 0/0, Ar’Mond Davis 19/14/4 riistoa, Ville Virtaharju 9/6.