Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Persoonallinen putiikki meni someen – ja sai uusia seuraajia Etelä-Suomesta saakka

Äänekosken vuoden yrittäjän Sirkku Tourusen rohkeus olla oma itsensä tarttuu ja kasvattaa myös asiakkaiden itsetuntoa.

Tämä vuosi on ollut ihanan hektinen ja ihmeellinen, hehkuu äänekoskelaisen putiikki Sirjuksen yrittäjä Sirkku Tourunen.

Hän alkoi reilu vuosi sitten tehdä sosiaaliseen mediaan videoita vaateliikkeen uusista tuotteista ja tarjonnasta.

Seuraajien määrä kasvoi nopeasti ja nykyisin Tourunen postittaa jopa sata pakettia kuukaudessa pelkkien someviestien kautta tulevien tilausten perusteella.

Somen ansiosta yritys on tavoittanut asiakkaita Etelä-Suomesta asti.

– Ensimmäinen video jännitti ihan hirveästi. Asiakaskuntani on hyvin samanmallista kuin minä itsekin eli aikuisia ja vähän joka suuntaan muodokkaita naisia. Moni seuraaja totesi, että kun vaatteet istuvat minulle, ne istuvat varmasti itsellekin.

Tourunen on videoissaan rohkeasti rento ja oma itsensä.

Hyvä fiilis tarttuu ja myös asiakaskunta on innostunut mukaan putiikin kampanjoihin.

– Vähän aikaa sitten pidin ensimmäisen muotinäytösliven, johon pyysin malleiksi asiakkaitani. Oli ihanaa huomata, miten moni oli heti valmis lähtemään mukaan. Muotinäytös kohottaa itsetuntoa ja piristää arkea.

Tourusesta on videoiden ansiosta tullut tunnettu kasvo kauempanakin.

– Olimme Espanjassa ostamassa tukuista uusia vaatteita ja istuin ajatuksissani puistonpenkillä. Siihen tupsahti minulle ennestään tuntematon nainen, joka huudahti, että Sirjuksen rouvahan se siinä.

Espanjan lisäksi Tourunen ostaa liikkeeseensä vaatteita Ranskasta ja haaveilee ostosmatkasta Italiaan.

– Vuosien mittaan tukut ovat tulleet tutuiksi ja tiedän tarkkaan vaatteiden laadun ja kokojen istuvuuden. Nykyisin uusia vaatteita tulee sisään viikottain, mutta pieniä eriä kerrallaan – se toimii hyvin.

Tourunen arvelee, että menestyksen salaisuus on nimenomaan oikein räätälöity valikoima.

– Putiikissa on tunnistettava tyyli, arkinättiä ja juhlavampaa. Pyrin hankkimaan aina jotain sellaista uutta, mitä minulla ei ole aikaisemmin ollut myynnissä, vaikkapa laukkuja tai sateenvarjoja.

– Moni asiakas tulee putiikkiin yleensä ensimmäistä kertaa, kun kaipaa elämäänsä värejä ja pyrkii eroon mustavoittoisesta vaatekaapista.

Aina yrittäjän tie ei ole ollut yhtä onnellinen. Vuonna 2015 Tourunen teki lähes ympäripyöreää viikkoa, stressasi kovan vuokran ja vähenevän asiakasvirran vuoksi. Lopulta hän sulki liikkeen ovet.

Mutta vain hetkeksi.

– Tykkään vaatteista ja kauneudesta ja näyteikkunan somistamisesta. En osannut olla tekemättä mitään. Pidin pop up -myymälöitä eri puolilla maata ja ennen pitkää huomasin muuttavani jo seitsemännen kerran uuteen tilaan. Elämässä pitää oppia nauttimaan hetkistä ja elää omalla tavalla täysiä. Minulla on uusia unelmia hautumassa, mutta niitä en vielä paljasta, Tourunen hymyilee.

Vaikka sosiaalinen media on tuonut Äänekoskelle uusia asiakkaita, yrittäjä pitää kivijalkakaupan puolta.

– Nettikauppa epäonnistuu usein hyvässä palvelukokemuksessa. Moni haluaa edelleen tulla paikan päälle kokeilemaan ja sovittamaan.

Kokeneella kauppiaalla on silmää oikean koon löytämiseen ja Sirjus on alun perin tullut tunnetuksi erityisesti farkkuvalikoimastaan.

– Äänekoskellekin tarvittaisiin lisää vaateliikkeitä ja yrittäjiä. Näin saataisiin kilpailua ja monipuolisempaa valikoimaa. Mutta toisaalta kotikaupungin palveluita pitäisi myös käyttää.

– Sydäntä lämmittää, kun asiakas on kiertänyt koko päivän Jyväskylässä kaupoilla, eikä ole löytänyt mitään sopivaa ja lopulta Äänekoskelta löytyy jopa edullisemmin sellainen tuote, jota ei myydä Jyväskylässä.

Sirkku ja puolisonsa Johannes Tourunen palkittiin lauantaina Äänekosken ja Konneveden Yrittäjien juhlassa Konnevedellä.