Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Äänekoski sinnittelee niukasti pinnalla ensi vuonna – kertynyttä ylijäämää syödään vauhdilla

Äänekosken talous on jäämässä ensi vuonna tämän hetken ennusteiden mukaan erittäin niukasti, vain noin 24 000 euroa plussalle.

Vielä vuonna 2021 ylijäämää kertyi noin 11 miljoonaa euroa, mutta tänä vuonna tulos painuu 3,2 miljoonaa alijäämäiseksi. Ensi vuonna kaupungilla on käytössään kertynyttä ylijäämää noin 7,9 miljoonaa euroa.

– Tähän mennessä kertynyt ylijäämä on syöty nopeasti, jos taloustilanne jatkuu tällaisena. Taloutta on saatava tasapainoon ensi vuonna. Näillä ennusteilla Äänekoskella aletaan tehdä negatiivista tulosta jo vuodesta 2024 lähtien, sanoo talousjohtaja Tapani Hämäläinen.

Äänekoski neuvottelee parhaillaan sote-kiinteistöjensä myynnistä.

– Myynnillä on merkittävä vaikutus talousarvioon. Olemme saaneet kiinteistöistä tarjouksia, mutta neuvottelut ovat edelleen kesken, Hämäläinen sanoo.

Myymättä jääneet kiinteistöt yhtiöitetään.

Äänekosken väkiluku pienenee entisestään. Ensi vuoden lopussa paikkakunnalla asuu arvioiden mukaan noin 18 000 asukasta.

Kaupungilla arvioidaan olevan lainaa vuoden 2023 lopussa kaikkiaan noin 76,1 miljoonaa euroa eli noin 4226 euroa asukasta kohti.

Vuoden 2023 isoimpia investointeja ovat Suolahden yhtenäiskoulun vanhan osan saneeraus, museon peruskorjaus, kaupungintalon vesikaton kunnostus sekä Lehtolan palvelukeskuksen vesiputkien uusiminen. Kaikkiaan nettoinvestointien kustannusarvio on ensi vuonna noin 8 miljoonaa euroa. Koulunmäen yhtenäiskoulun C-rakennuksen ja Koiviston päiväkodin rakentaminen on tarkoitus käynnistää leasing-rahoituksella.

Kunnallistekniikan isoimpia investointeja ovat Kirkkokadun peruskorjaus, Likolahdenkadun peruskorjaus ja kevytliikenneväylän rakentaminen sekä Konginkankaan kevytliikenneväylän rakentaminen.

Vuoden 2023 talousarvio tehdään kaikissa kunnissa ensimmäisen kerran ilman sote-menoja kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa vuoden vaihteessa. Samalla kunnille tulleet valtionosuudet vähenevät noin 70 prosenttia.

Myös vaali- ja hallituskauden päättyminen vaikuttaa kuntien talousarvioihin, sillä esimerkiksi nykyisen hallituksen myöntämät koronatuet loppuvat kokonaan. Samalla kustannusten ja inflaation kasvu jatkuu.

Vuoden 2023 talousarvion toimintamenot ovat Äänekoskella 66,4 miljoonaa euroa. Vähennystä kuluvan vuoden talousarvioon verrattuna on 79,9 miljoonaa euroa eli reilut 54 prosenttia.

Verotulojen määräksi ennustetaan 43,2 miljoonaa euroa vuonna 2023, mikä on 35,4 miljoonaa euroa vähemmän vuoden 2022 alkuperäiseen talousarvioon verrattuna.

Toimintatulojen arvioidaan laskevan vuoden 2022 alkuperäisestä talousarviosta 8,0 miljoonalla eurolla. Toimintatuloja arvioidaan kertyvän yhteensä 15,5 miljoonaa euroa.

Kunnallisveron tuotoksi arvioidaan ensi vuonna 31,9 miljoonaa euroa, mikä on 32,7 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden 2022 alkuperäisessä talousarviossa.

Äänekosken kaupungin kuluva vuosi painuu tulosennusteen mukaan noin 3,2 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Toimintakatteen ennustetaan heikkenevän noin 7 miljoonaa euroa vuodesta 2021.

Kaupungin taloutta kuormittaa erityisesti kuntien maksettavaksi jäävä sairaanhoitopiirin alijäämä, josta Äänekosken osuus on noin 4,25 miljoonaa euroa. 2021–2022 aikana kaupunki on omalta osaltaan kattanut sairaanhoitopiirin ylijäämiä lähes 8 miljoonaa euroa.

Lisäksi sähkön hinnan nousu aiheutti kaupungille kuluvana vuonna 1,4 miljoonan euron lisäyksen sähkölaskuun.