Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Urho komeaan voittoon vuoden viimeisessä – Kaasinen oli loppuvuoden ilmiliekeissä

– Odotan tasaista ja rehtiä kamppailupelaamista, ennakoi apuvalmentaja Timo Väisänen bussissa menomatkalla.

Urhon jääkiekon edustusjoukkue matkusti lauantaina Suonenjoelle paikallisen kiekkoylpeyden SuKiKan vieraaksi. Ottelusta ennakoitiin melko tasaista aiempien kohtaamisien sekä kuntopuntareiden perusteella. Ennen illan ottelua joukkueet löytyivät 2-divarin lohko neljän sarjataulukossa sijoilta kaksi ja neljä.

Ottelu alkoikin ehkä jopa hieman yllättäenkin selvällä Urhon hallinnalla. Vain minuutti aloituskiekon pudottamisesta Kristian Kujala huudatti paikalle saapuneita Urho-kannattajia. Kujala sai loistosyötön maalin eteen Kristian Mäkiseltä, toisena syöttäjänä Juha-Pekka Kaasinen.

Erän puolivälin tietämillä kotijoukkue onnistui tasoittamaan. Petteri Valtonen pääsi sutaisemaan paluukiekon tyhjään pömpeliin paraatipaikalta. Aivan ensimmäisen erän viimeisillä minuuteilla Urholla oli vielä erittäin vahva paine ja loistopaikkoja mennä uudestaan johtoon, maaleja ei erässä enää kuitenkaan nähty.

Toisessa erässä Urho jatkoi hallintaa, eikä kotijoukkueelta nähty juuri muuta kuin yksittäisiä vastaiskuja. Vieraiden johtomaalista ottelun puolenvälin krouvin jälkeen vastasi viime otteluissa hurjaan maalivireeseen päässyt Jarkko Kaasinen. Upean syötön maalinkulmalle tarjoili ehkä koko syyskauden kovin onnistuja Niko Pennanen. Toisena syöttäjänä toimi Tuomas Perhonen. Vielä minuutti ennen erän päätössummeria Aku Kymäläinen suti Niko Pennasen lähettämän kudin paluukiekon sisään maalin edustalta. Toiselle erätauolle mentiin siis Urhon komennossa 1–3-luvuissa.

Kolmannen erän alkuminuuteilla nähtiin ikävä loukkaantuminen. Urho-puolustaja Roni Savolainen sai aloitustilanteen jälkeen oman pelaajan mailan kasvoihinsa ja joutui tikattavaksi. Tästä tapahtumasta alkoi Urhon pelissä ottelun heikoin hetki. SuKiKa käytti tilaisuuden hyväkseen ajassa 48:58, kun Jussi-Pekka Ylönen työnsi kiekon reppuun Urho-vahti Joni Mikkolan patjan edestä.

Vieraat kuittasivat tilanteen tosi nopeasti. 34 sekuntia myöhemmin asialla oli taas viime aikojen maaliruisku Kaasinen, syöttäjinä Tuomas Perhonen ja Juha-Pekka Kaasinen. Ja vain 47 sekuntia myöhemmin Tuukka Halttusen rystykääntö yllätti SuKiKan maalivahdin, taisi kimmota omista pelaajista maaliin.

Loppulukemat 2–6 taululle laukoi hurjalla rannekudilla yläpesään Kristian Kujala ajassa 56:27, syöttäjinä tähän Taneli Lappalainen ja Juuso Hiironen.

Maalivahtien torjunnat ottelussa olivat tapahtumiin nähden yllättävänkin tasaiset. SuKiKan Jani Mölkänen torjui yhteensä 30 kertaa ja Urhon Joni Mikkola 27 kertaa. Mikkolalle tosin laukauksia ei juuri paraatipaikoilta tullut, niin hyvin Urho pelissä puolusti.

– Maininta täytyy ehdottomasti antaa myös Suonenjoen kiekkoväelle avusta loukkaantunutta pelaajaa kohtaan. Kyyti tikattavaksi ja takaisin järjestyi vaivattomasti, Urho-leiristä kiiteltiin.

Hurjaan maalivireeseen äitynyt Jarkko Kaasinen on tehnyt nyt viidessä viimeisessä ottelussa tehot 9+1, suoritus on kova koska tuohon väliin mahtuu yksi ottelu kiikaritehoillakin.

Alkukauden ehkä kovin onnistuja Urhosta on kuitenkin puolustaja Niko Pennanen. Niko luonnehtii alkukautta näin:

– Hauskaa on ollut pelata. Olen saanut paljon vastuuta valmennukselta, vähän viime vuosiin verrattuna enemmän. Vähän eri roolissakin olen pelannut, mikä on tuntunut tosi kivalta. Sitä myöten tullut paljon onnistumisia.

Kauden aikana Nikolta on nähty lukuisia uhrautumisia kiekon eteen varsinkin alivoimalla, niistä Niko puhelee seuraavasti:

– Semmoinen vahinko on käynyt tuossa muutama vuosi sitten, että kiekko tuli tuohon hampaitten kohdalle ja muutama hammas lähti. Enää sitä ei ehkä sillein pelkää. Meillä on hyvät varusteet jaloissa, mihin suurin osa blokeista kuitenkin tulee.

– Erittäin hyvä nousujohteinen alkukausi ollaan pelattu. Tosi hyvä ilmapiiri treeneissä. On sellainen tekemisen meininki siellä, mikä ei varmasti ole ihan jokaisella joukkueella tuollainen tässä sarjassa samalla tasolla. Muutama huonompi peli, mutta pääasiassa ihan hyvää tekemistä, jatkoi Niko vielä joukkueen alkukaudesta.

Päävalmentaja Tuomo Yläinen oli samoilla linjoilla:

– Tämän päivän peli meni vähän niin kuin suunniteltiinkin. Saatiin neljä kenttää kasaan ja tarkoitus oli pelata meidän neljän kentällisen rytmiämme ja sitä kautta luistelulla saada pelinopeutta kaukaloon. Tämä johtaa yleensä vastustajan vaikeuksiin, kuten tänäänkin. Onnistuimme mielestäni suunnitelmassamme aika hyvin koko 60 minuuttisen ajan.

– Tyytyväinen täytyy alkukauteen kyllä olla. 13 peliä, joista 10 voittoa. Ruskaretki itärajalle pienenä tahrana siellä on. Ollaan pääasiassa pystytty pitämään oma pää alle kolmessa, silloin on yleensä aina voittokamppailussa mukana.

– Pelaajien sitoutumisesta harjoitteluun, joukkueena toimimiseen ja joukkueena olemiseen tämä homma kuitenkin lähtee, ”Ylli” jatkoi loppuun.

Urho siirtyi ottelun jälkeen sarjajohtoon ennen sunnuntain kärkikamppailua, jossa kohtaavat PEPO ja Warkis. Kuten ”Ylli” aiemmin mainitsi, niin Urho pelasi 13 ottelua. Niistä kymmenen voittoa ja vain kolme tappiota. Urho on tehnyt peleissään 71 maalia ja päästänyt 45 maalia. Pisteitä sarjataulukossa on tällä hetkellä 30.

Urhon seuraava ottelu pelataan reilun kuukauden päästä tammikuun 14. päivä, kun Murskaamoon saapuu vieraaksi Valkealan Kiekko. Kiekko tippuu jäähän kello 16.