Keski-Suomen hyvinvointialue järjesti tiistaina Ääneseudun Ilonan tiloissa tilaisuuden, jossa kyseltiin, mikä Äänekoskella pännii.
Eri puolilla maakuntaa pidettävät tilaisuudet ovat osa Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman sosiaalihuollon kehittämistä.
Asukkaita kysellään epäkohdista niin asuinympäristössään kuin sen sosiaali- ja terveyspalveluissa tai muissa palveluissa.
Äänekoskella tilaisuus ei vetänyt suurta yleisömäärää. Esiin nousi lähinnä muutamia isompia pännimisen aiheita, kuten nuorten aikuisten kohtaamispaikkojen puutteet, liikkumisen vaikeudet ja julkisen liikenteen heikkoudet.
Tyytyväisyyttä Äänekoskella oli aistittavissa erityisesti terveyspalveluihin pääsyssä. Tilaisuudessa keskustelemassa olleet projektipäällikkö Päivi Paavilainen ja projektityöntekijä Sonja Essel kertoivatkin Äänekoskesta piirtyvän erilaisen kuvan kuin Jyväskylän lähiöistä, joissa Huhtasuolla ja Keltinmäessä vastaavat tilaisuudet on pidetty.
– Varsinkin Huhtasuolta viesti palveluista ja niihin pääsystä oli aika huonoa. Siellä terveyspalveluissa moni asia tuntui ihmisistä olevan huonosti ja myös turvattomuus nousi esiin. Äänekoskella isot linjat tuntuvat olevat kohdillaan ja täällä toivotaan ehkä enemmän, että hyvinvointialueella otettaisiin mallia täällä hyvin toimivista palveluista, he arvioivat.
Mikä pännii -tilaisuuksia pidetään vielä Hankasalmella ja Jämsässä. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman sosiaalihuollon kehittämisohjelmassa otetaan vastaan asukaspalautteita myös verkkolomakkeella.