HuimaUrhon kausi alkoi Suomen Cupin ottelulla lauantaina Äänekosken ylipainehallissa.
Arpaonni oli heittänyt vastaan Niemisen Urheilijat Rääkkylästä, Kiteen ja Joensuun välimaastosta. NiemU nousi viime kauden päätteeksi Kolmoseen, joten haaste kotijoukkueelle oli varmasti kova. Joukkue sisältää rutkasti kokemusta ylemmiltä sarjatasoilta. Nippelitietona kerrottakoon, että vieraiden joukkue tulee Suomen Cupin pienimmältä paikkakunnalta, Konneveden pitäessä toiseksi pienimmän paikkakunnan sijaa.
Ottelu alkoikin melko lupaavasti kotijoukkueen hallitessa pitkästä matkasta saapuneita vieraitaan. Kymmenen minuutin pelin jälkeen nähtiin pelottava tilanne, kun kotijoukkueen pelaaja tuupertui puskutilanteen jälkeen kentälle. Hetken hoivailujen pelaaja käveli kuitenkin jotenkuten omin jaloin kentältä.
HuimaUrho jatkoi tilanteen jälkeenkin upeaa peliä, pitäen ottelua täysin hyppysissään. Vierailla ei montaa paikkaa ollut. Jakson puolivälissä vieraat saivat kertaalleen pallon maaliin, mutta tämä tuomittiin äänekkään kotijoukkueen kannattajaryhmän iloksi paitsioksi.
Kotijoukkueen kannattajat saivat aihetta riemuun ensimmäisen jakson loppupuolella. Mo Bisar syötti laidasta pallon keskelle leikanneelle Kalle Ranta-Nilkulle. Kalle puolestaan haastoi itsevarmasti puolustajaa ja laukoi boksin rajalta pelivälineen upeasti alakulmaan. Kotijoukkue ansaitusti johtoon.
Nopeasti maalin jälkeen koettiin jo toistamiseen kauhunhetkiä. Puolustustilanteessa liukunut pelaaja sai ylimenneeltä pelaajalta osuman päähänsä. Tähän tilanteeseen tarvittiin jo ambulanssia.
Ottelu keskeytettiin hoivailujen ajaksi, kun ensimmäistä jaksoa oli pelaamatta reilu pari minuuttia. Tässä välissä sovittiin pidettäväksi puoliaika, tauon jälkeen pelattaisiin ensimmäinen jakso loppuun. Sitten puolten vaihto ja heti toinen jakso käyntiin.
Tauon jälkeen HuimaUrhon kapteeni Joni Terho huudatti jälleen kotiyleisöä komealla vaparimaalilla. Pallo painui vastustamattomasti yläkulmaan. Samalla vihellettiin ensimmäinen jakso päättyneeksi, HuimaUrhon johtaessa 2–0.
Tauon jälkeen vieraat tulivat päälle kovaa ja hallinta siirtyikin heille. Reilun kymmenen minuutin jälkeen vieraat saivatkin kaivatun kavennuksen, kotijoukkueen vielä ihmetellessä piristynyttä vastustajaa. Kristian Levy laukoi maalilta tulleen paluupallon voimalla verkkoon. Viisi minuuttia tästä ja vieraat tulivat tasoihin. Pallon laittoi lähietäisyydeltä verkkoon Aapo Makkonen.
Maalin jälkeen HuimaUrho pääsi pikkuhiljaa taas peliin mukaan. Ahnaasti hyökänneet vieraat antoivat pari vastaiskun paikkaakin, näistä kotijoukkue ei kuitenkaan onnistunut maalaamaan. Ottelu päättyi lopulta tasalukemiin 2–2 ja ratkaisua lähdettiin hakemaan rankkarikisasta cup-hengen mukaisesti.
HuimaUrholta epäonnistui kaksi laukojaa. Kun taas vierailta onnistui jokainen laukomaan saapunut. Tämä tarkoitti luonnollisesti sitä, että vieraat etenivät jatkoon toiselle kierrokselle. HuimaUrhon Suomen Cup päättyi tällä kertaa ensimmäiselle kierrokselle.
– Peli aloitettiin aivan loistavasti ja jätkät painoivat mahtavalla asenteella ennakkoluulottomasti ensimmäisen jakson. Vastustaja saatiin "siltaan" ja paikat oli naulata koko ottelu. Oli kuuluisat tolppa sisään, tolppa ulos tilanteet.
– Toisella jaksolla kokenut vastustaja paransi peliään ja pelasi omilla vahvuuksillaan. Vieraat kaivoivat meidän haparoidessa itsensä väkisin tasoihin.
– Äänekäs kannattajajoukko loi kuplaan pirun hyvän tunnelman pelata, iso hatunnosto koko joukkueelta siihen suuntaan. Hieno matsi, tästä on melko mukava jatkaa kauden alkuun, luonnehti ottelua kapteeni Joni Terho.
Valmentaja Mikko Lemetyinen kommentoi puolestaan näin:
– Heti ottelun jälkeen on vaikea analysoida, mutta hemmetin tyytyväinen olen joukkueen ilmeeseen. Sovittiin, että aktiivisuus ja energia oli ottelussa teemoja ja niitä näkyikin kentällä.
– Paljon jouduttiin tekemään vaihtoja, valitettavan paljon tuli loukkaantumisia. Se sotki jonkin verran meidän peliämme.
– Olen kuitenkin tosi tyytyväinen pelaajien ilmeeseen. Meillä on homma vasta alussa. Pelattiin tosi hyvä peli todella kovaa vastustajaa vastaan. Enemmän kuin hyvä lähteä jatkamaan hommia. Nöyrästi vain eteenpäin, hyvä välietappi meille.
HuimaUrhon molempien joukkueiden sarjakaudet alkavat vasta toukokuun puolella. Nelosessa 5.5. Petäjävedellä vierasottelulla ja Vitosessa puolestaan 9.5. vieraspelillä Komeettoja vastaan Jyväskylässä.