Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuka heistä on Vuoden keskisuomalainen? Finalistit valittu – äänestä suosikkiasi

Vuoden keskisuomalainen 2023 -äänestys käynnistyy tänään. Finaaliehdokkaita on kaiken kaikkiaan kymmenen. Keskisuomalaisen toimitukseen tuli ennätysmäärä ehdotuksia, kenelle kyseinen tunnustus olisi syytä suoda.

Finaaliin valitut ehdokkaat ovat lukijoiden ja toimituksen valitsemia. Aktiivisesti politiikassa mukana olevat henkilöt on jätetty aiempien vuosien tapaan äänestyksen ulkopuolelle.

Tunnustuksen saaja on persoona, jonka sydän sykkii keskisuomalaisuutta. Hän on tuonut esille maakuntaa ja pitänyt sen ja sen ihmisten puolia.

Äänestys alkaa tänään 28.3. ja päättyy 4.4. Eniten ääniä saanut ja tunnustuksen ansainnut julkistetaan Keskisuomalaisessa 18. huhtikuuta, joka on myös Keski-Suomen päivä.

Ehdokkaat:

1. Kalle Rovanperä

Puuppolasta maailmalle pongahtanut ralliautoilija, joka on rallin hallitseva maailmanmestari. Vasta 22–vuotias Kalle Rovanperä on historian nuorin lajinsa maailmanmestari. Rovanperä on saanut valtavasti kansainvälistä huomiota ja vankistanut Keski-Suomen asemaa rallikansan tietoisuudessa. "Tunnetuin keskisuomalainen maailmalla" ja "päällikkö", lukijoiden joukosta muistutetaan.

2. Kirsi Vuorela

Vuorela perusti suureen suosioon nousseen Sähkölämmittäjät ja sähkön säästäminen -Facebook-ryhmän, jossa jaetaan tukea ja apua korkeiden sähkölaskujen kanssa painiville. Vuorela on antanut keskisuomalaiset kasvot ajankohtaiselle sähkökriisille. Marraskuussa Vuorela laati päättäjille kirjeen, jossa avattiin suomalaisten sähkönlämmittäjien ahdinkoa. "Osoittanut kansalaisrohkeutta", perusteluissa todetaan.

3. Emmili Kananen

Kananen perusti Apua Ukrainaan ry:n. Yhdistys kerää ja toimittaa varusteita Ukrainan rintamalle ja sotilassairaaloihin. Kananen myös matkusti Ukrainaan toimittamaan avustuksia. ”Seurasin sotauutisia muutaman päivän, ja sitten koin, että on pakko toimia”, Kananen kommentoi lokakuussa 2022. Lastensuojeluyksikön ohjaajanakin toiminut Kananen työskentelee Suomeen ilman huoltajaa saapuvien alaikäisten yksikössä.

4. Lauri Markkanen

Jyväskylän koripallokasvatti, joka valittiin NBA:n All Stars -otteluun ensimmäisenä pohjoismaisena pelaajana. Markkanen edustaa Suomea maajoukkueessa, joka pelasi viime elokuussa maaottelun Jyväskylässä. Susijengi kohtasi tuolloin Ukrainan. Markkanen on myös Lauri Markkasen Koriskoulun kummi. Maksuttomaan koriskouluun osallistuu vuosittain satoja keskisuomalaislapsia.

5. Marietta Kunnas

Jyväskylän kaupunginteatterin johtaja Marietta Kunnas on tuonut teatterin lähelle jyväskyläläisten arkea ja elämää. Kunnas on toiminut Jyväskylän teatterinjohtajana nyt reilut kaksi vuotta. "Kunnas puhuu ihanasti Jyväskylän kaupunginteatterista. Se on hänen puheissaan meidän kaikkien yhteinen teatteri", Kunnaksen ehdokkuuden puolesta kommentoidaan.

6. Paulus Aitto-oja

13–vuotias hankasalmelainen, joka valittiin vuoden 2022 valtakunnalliseksi 4H-yrittäjäksi. Aitto-oja on innokas ja osaava leipuri, jonka valkosuklainen mustikkakakku valittiin yksimielisesti myös 150-juhlavuottaan viettäneen Hankasalmen leivoskilpailun voittajaksi. "Paulus on erinomainen esimerkki meille kaikille", todetaan.

7. Hannu Kalliojärvi

Kyyjärven KyKyn valmentajana toimiva Hannu Kalliojärvi on luotsannut kyyjärveläisen lentopallojoukkueen Mestaruusliigaan saakka. Kalliojärvi on tehnyt vuosikymmeniä töitä paikkakunnan lentopallomenestyksen eteen. Kyyjärvelle onkin syntynyt todellinen lentopallobuumi. "Kyyjärveläinen talkootyön ilmentymä", Kalliojärven ehdokkuutta perustellaan.

8. Oili Kinnunen

Taito Keski-Suomi ry:n toiminnanjohtaja on käsityöelämyksien ja kädentaitojen puolestapuhuja. Koko Suomi on elänyt viime ajat käsityöbuumia. "Käsityöt olivat koronavuosien pelastus", todetaan. Kinnusen luotsaama Taito Keski-Suomi ry haluaa edistää käsityökulttuuria taitona ja elinkeinona. Toimipaikat sijaitsevat Jyväskylässä, Joutsassa ja Saarijärvellä.

9. Topi Raitanen

Jyväskylässä asuva Topi Raitanen voitti miesten 3 000 metrin estejuoksun Euroopan mestaruuden yleisurheilun EM-kilpailuissa Münchenissa viime elokuussa. Raitasen voittoaika oli 8.21,80. Raitanen palautti Suomen kestävyysjuoksun mitalikantaan, sillä edellisen kerran Suomi sai kestävyysjuoksun arvokisamitalin vuonna 2006.

10. Heli-Maija Voutilainen

Keski-Suomen museon johtaja Heli-Maija Voutilainen on edistänyt keskisuomalaista kulttuuriympäristöä ja -perintöä. Keski-Suomen museon peruskorjaus valmistui vuoden 2023 alkupuolella. Parasta aikaa rakentuu nivelosa, joka yhdistää museon Aalto-museoon. Voutilainen on myös julkaissut lukuisia teoksia, muun muassa Keski-Suomen kirkot sekä Maakunnan maut.