Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kiinteistömittaukset jatkuvat Äänekoskella ja Suolahdessa – mittaus suoritetaan aina vain rakennuksen ulkopuolella

Äänekosken kaupunki jatkaa kiinteistöjen tarkistusmittauksia kesäkuussa Äänekosken ja Suolahden keskusta-alueilla. Maastokäynnit toteutetaan kuuden viikon aikana kesä-heinäkuussa, Äänekosken kaupunki tiedottaa.

Äänekosken kaupungin kiinteistöselvityshanke aloitettiin vuonna 2018 ja tähän mennessä suurin osa Äänekosken ja Suolahden keskustan kiinteistöistä on mitattu. Tarkistusmittauksia jatketaan tänä kesänä Ääneniemessä ja Koukkuniemessä sekä Suolahdessa Tippalassa, Sörkänmäessä ja Suojarinteen alueen kaikilla kiinteistöillä.

Äänekosken kaupungilta kerrotaan, ettei kiinteistönomistajille lähetetä erikseen tiedotetta tai tarkempaa ajankohtaa mittauksista.

Omistajan ei ole välttämätöntä olla paikalla, koska mittaukset tehdään rakennusten ulkopuolelta. Jos pihalla on koira tai on muuta varottavaa, voi olla yhteydessä Äänekosken kaupungin rakennusvalvontaan yhteydessä etukäteen.

– Jos omistaja ei ole mittaushetkellä paikalla, kolmehenkinen mittausryhmä jättää kirjeen käynnistä. Mittaajat ovat FCG:n työntekijöitä ja heillä on pyydettäessä esittää työnantajan henkilökortti, kaupungin tiedotteessa todetaan.

Kunnat ovat velvoitettuja pitämään kiinteistöjen tiedot Digi- ja väestötietorekisterissä ajan tasalla. Virheelliset tiedot korjataan kaupungin kiinteistörekisteriin, josta ne päivittyvät eteenpäin Digi- ja väestötietojärjestelmään, Verohallintoon ja Maanmittauslaitokselle. Kiinteistöjen tiedot vaikuttavat kiinteistöveron suuruuteen.

Rakennukset mitataan ja samalla tarkistetaan, onko rekisterissä virheellisyyksiä ja ovatko rakennukset rakennuslupien mukaiset.

– Mitä vanhempaa rakennuskantaa on, sitä epätarkempia rakennusten tiedot ovat. Tarkastusmittausten jälkeen tiedot saadaan ajan tasalle ja tarkemmiksi. Yksittäiselle asukkaalle ei pääsääntöisesti tule suuria muutoksia ja lisäkustannuksia. Paljon on esimerkiksi sellaista, että rintamamiestaloalueella kellari- tai ullakkotilat puuttuneet kokonaan tai tiedot ovat olleet niistä hyvin vajavaisia, Äänekosken kaupungin rakennustarkastaja Ville Vähätiitto toteaa tiedotteessa.

Jos mittauksissa havaitaan täysin rekistereistä puuttunut rakennus, ollaan kiinteistönomistajaan kaupungilta mahdollisesti yhteydessä kirjeitse.

– Jos kiinteistön tiedot muuttuvat vain hieman, niin tieto päivitetään rekistereihin ja muutoksen näkee ensi vuoden kiinteistöveropäätöksestään.

Suurin osa muutostarpeista koskee piharakennuksia, vajoja, varastoja tai asuinrakennusten laajennusosia.

Jos rakennus on liian lähellä rajaa, siitä tulee olla kirjallinen suostumus naapurilta, eikä suullinen lupa enää riitä.

– Viranomaiset eivät voi lain puitteissa ottaa kantaa rakennuksen kuntoon, vaan kaikenkuntoiset rakennukset tarkistusmitataan ja Verohallinnon tehtävä on määritellä niiden verotusarvo, Vähätiitto lisää.