Synkkä kolmas jakso koitui Kipinän kohtaloksi – maanantaina pakkovoiton paikka

Kipinän Junior Robinson on ihastuttanut usein luikertelemalla korille ja laittamalla pallon vaikeasta asennosta koriin, mutta Forssassa mies ei siinä onnistunut. Esa Happonen

Miia Sulakoski

Kipinän välieräsarja I-divisioona B:ssä alkoi kirvelevällä tappiolla Forssan Koripojille perjantaina.

- Ärsyttää, että ihan voitettavissa oleva peli, ja itse hölmöiltiin. Omaa rohkeuden puutetta, tai sokeaa luottoa avausviisikkoon, jota pidin kolmannella jaksolla väkisin kentällä, vaikka penkiltäkin oli tullut onnistumisia, Kipinän päävalmentaja Joni Hautsalo suomii itseään.

Äänekoskelaiset olivat hereillä ottelun alusta saakka, ja pakottivat puolustuksellaan kotijoukkuetta menetyksiin ja pääsivät juoksemaan palloa koriin.

Kolmas jakso oli Kipinälle synkkä, ensimmäisiin viiteen minuuttiin vain yksi piste ja forssalaiset nousivat rinnalle ja ohi. Päätöskympillä vierasjoukkue nousi vielä tasoihin, mutta loppuminuutit menivät FoKoPo:lle.

- Outo peli. Aloitettiin hyvin, mutta lähdettiin siihen töhötykseen mukaan eikä oma paketti pysynyt kasassa. Jälkimmäisellä puolikkaalla tehtiin puolustuspäässä helppoja virheitä, ja hyökkäys meni todella kurittomaksi ja seisovaksi, Hautsalo pohtii.

Forssalaisten Jerrell Martin (31/19) oli pelipäällä, ja hyökkäyksessä eniten tukea tarjosi Edgard Mombilo (22/10).

Antonio Bivins (26/9/8 riistoa) oli Kipinän ykkönen. Junior Robinsonin (19/6/14 syöttöä) heittojyvä oli Forssassa hukassa, normaalisti mies laittaa vaikeita ajoja koriin mutta ei perjantaina.

- Nopeasti on nostettava päät ylös ja noustava tästä kuopasta, maanantaina on uusi mahdollisuus. Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan, mutta keskitytään paremmin ja ollaan enemmän pelissä mukana, laitetaan palloa liikkeelle ja enemmän kroppaa likoon, niin päästään vielä toistamiseen Forssaan, Hautsalo toteaa.

Kahdesta voitosta ratkeava sarja on katkolla jo maanantaina Liikuntatalolla, siirtääkseen finaalipaikan ratkaisun keskiviikoksi Forssaan on Kipinä pakkovoiton edessä.

Forssan Koripojat – Kipinä Basket 

85-79 (20-23, 18-22, 26-10, 21-24)

Kipinä: Ville Pyykkönen 8/3, Junior Robinson 19/6/14 syöttöä/4 riistoa, Jarmo Uecker 0/4, Juuso Haapasaari 2/1, Tatu Koivunen 0/0, Antonio Bivins 26/9/8 riistoa, Juuso Mäntymaa 3/0, Lauri Jäntti 8/0, Sami Mäntymaa 13/7.

Kommentoi