SM-sarjapaikka ei jäänyt Huimalta kauas

Huiman alle 19-vuotiaat tytöt olivat lähellä yllätystä Äänekoskella viikonloppuna järjestetyssä SM-karsintaturnauksessa. Miia Sulakoski

Miia Sulakoski

Huiman alle 19-vuotiaat tytöt taistelivat viikonloppuna kotiturnauksessaan pääsystä SM-sarjaan pitkän kaavan kautta.

Turnauksen avausottelussa lauantaina Peli-Karhut kaatoi kotijoukkueen lukemin 77-64, ja niin ollen Huima pelasi sunnuntain ensimmäisessä ottelussaan mahdollisuudesta päästä pelaamaan vielä turnauksen kolmas peli jossa se pääsisi taistelemaan paikasta pääsarjassa.

Myös lauantaina ottelunsa hävinnyt Torpan Pojat tarvitsi myös voiton sunnuntaisesta ottelustaan päästäkseen jatkamaan karsintaa. Helsinkiläiset johtivatkin ottelua kolmen jakson jälkeen lukemin 36-53, mutta Huima käänsi tilanteen päälaelleen hurjastellessaan viimeisellä kympillä numeroiksi 32-9, ja vieden ottelun lopulta kuuden pisteen erolla.

Turnauksen päätösottelussa panokset olivat jälleen kovat, voittaja lunasti paikan SM-sarjassa ja häviäjä pelaa tulevan kauden valtakunnallisessa I-divisioonassa. Kotkalaiset veivät voiton toistamiseen, ja nappasivat pääsarjapaikan.

- Pakko olla tyytyväinen, ei paljosta jäänyt kiinni SM-sarjapaikkakaan. Saa olla ihan ylpeä siitä miten taisteltiin. ToPo-peli oli aika tahmea, muutettiin puolustusta, vaikkei oltu sitä ehditty harjoitella, ja se onnistui. Ja mikä kannustus, yleisön mukanaolo tuntui myös hienolta, päävalmentaja Marianne Koskinen kertoo.

- Positiivisin mielin lähdetään kiertelemään Suomea, ja kiusaamaan vastustajia. SM-sarja oli haave, eikä se kauas jäänyt, mutta haastavaa se olisi ollut. Divarissa meidän tavoite tulee olemaan neljän joukkoon ja final fouriin pääseminen, Koskinen jatkaa, ja kiittelee myös aisaparikseen valmennukseen saamaansa Mikko Kymäläistä.

Peli-Karhut – Huima 

77-64 (12-17, 22-21, 21-9, 22-17)

Huima: Jasmin Hakonen 2, Essi Häkkinen 6, Cayro-Lyza Toomingas 6, Sani Niskanen 6, Tiia Konola 6, Aino Tervanen 0, Minttu Isoranta 9, Helmi Valtonen 2, Adalmiina Syynimaa 11, Jemina Männikkö 2, Pihla Jaatinen 11, Emilia Vörlin 3. 

Huima – Torpan Pojat 

68-62 (14-19, 12-15, 10-19, 32-9)

Huima: Hakonen 15, Häkkinen 17, Roosa Laiho 0, Toomingas 4, Niskanen 5, T. Konola 6, Isoranta 4, Valtonen 0, Syynimaa 8, Männikkö 0, Jaatinen 6, Vörlin 3. 

Peli-Karhut – Huima 

70-53 (19-13, 19-15, 22-14, 10-11)

Huima: Hakonen 3, Erika Konola 2, Häkkinen 4. Laiho 0, Toomingas 18, T. Konola 2, Isoranta 4, Valtonen 3, Syynimaa 3, Männikkö 0, Jaatinen 12, Vörlin 2. 

Kommentoi