Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Juuso Salmi ja Sudenpennut pronssille B-divisioonan EM-kilpailuissa

Äänekosken Huiman kasvatin Juuso Salmen maajoukkuekoripallokesä huipentui viime sunnuntaina Romaniassa 18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisojen pronssiotteluun.

Heinäkuun alussa Kisakalliossa Suomen joukkueen Pohjoismaiden mestaruuteen kipparoinut Salmi pelasi turnauksen parhaan pelinsä juuri päätösottelussa, jonka Sudenpennut voittivat ja nappasivat kolmannen sijan.

4.4 pisteen, 4.4 levypallon ja 3.6 syötön keskiarvoilla turnauksessa pelannut Salmi pussitti pronssiottelussa 10 pistettä, repi 8 levypalloa ja jakoi 7 koriin johtanutta syöttöä.

Kolmannella sijallaan Suomi jäi osittain tavoitteestaan, noususta A-divisioonaan. Alkuperäisen tiedon mukaan kolmannen sijan piti riittää nousuun, mutta vaikka sijoitustavoite täyttyi, mutta nousu jäi haaveeksi kun ennakkotiedoista poiketen vain kisojen kaksi parasta joukkuetta jatkaa ylempään divisioonaan.