– Lähtökohdat ei ehkä lupaillut mitään hirveää kiekkoklassikkoa tästä matsista, kun sekä vastustajalta että meiltä puuttui pelaajia, sanaili Urhon kapteeni Sami Pekkala.
Urho matkusti lauantaina Leppävirralle LeKi-75 vieraaksi. Ennakkoasetelmat olivat Urhon puolella ennen ottelua pelaajapuutoksista huolimatta. Urho taistelee tasaisessa kärkikastissa, kun taas LeKi-75 löytyy taulukon toisesta päästä, toiseksi viimeiseltä sijalta.
Ottelusta kantautuneiden tietojen mukaan edellisen viikonlopun asenneongelmaa näkyi myös tässä pelissä. Tämä näkyi varsinkin tehottomuutena kahdessa ensimmäisessä erässä.
Ensimmäisessä erässä Urho siirtyi johtoon ajassa 9:48, kun Kristian Mäkinen viimeisteli Jarkko Kaasisen sekä Niko Pennasen syötöstä. Urho heilutti laukausten valossa tahtipuikkoa, maaleja ei erässä kuitenkaan enempää nähty.
Toisessa erässä nähtiin myös yksi maali, josta vastasi myös Urho. Juha-Pekka Kaasinen siirsi ylivoimalla kiekon reppuun Tuukka Halttusen ja Hiskias Hakalan syötöstä. Hetkeä aiemmin Urho oli selvittänyt kahden miehen alivoiman. Myös tässä erässä tahtia löivät vieraat, edelleen tehottomasti.
Kolmannessa erässä ketsuppipullosta lähti lopulta korkki ja varsinkin erän puolivälin jälkeen maaleja syntyi liukuhihnatahtiin. Urhosta illan tehomiehinä heiluivat etenkin Jarkko Kaasinen (3+1), joka viimeisteli kypärätempun täyteen kolme sekuntia ennen päätössummeria sekä 1+3 tehot taululle laittanut ketjukaveri Kristian Mäkinen. Jarkko Kaasinen sai lisäksi ottelussa täyteen 100. Rautaliigapisteen. Urho teki kolmannessa erässä peräti seitsemän maalia. Kun LeKi-75 onnistui vaan kahdesti, loppuluvut kirjattiin murskaavasti vieraille 2–9.
Maalivahtien torjunnat kertovat kotijoukkueen olleen melkoisessa pyörityksessä läpi koko ottelun. Eetu Martiskainen venyi kiekon tielle huimat 62 kertaa (15+22+25) Kun puolestaan Urhon Joona Raatikainen torjui ottelussa vain 16 kertaa (3+7+6). Ottelun jälkeen Urho on sarjakärki PEPOn kanssa tasapisteissä, PEPO tosin ottelun vähemmän pelanneena.
– Tärkeät kolme pistettä. Maalipaikkoja ois ollut tehdä vähintään toinenkin mokoma, mutta säästellään ne sitten seuraaviin matseihin, velmuili Sami Pekkala ottelun jälkeen.
Urholla on vielä tämän vuoden puolella jäljellä yksi vierasottelu. Ensi viikon lauantaina Urho matkustaa Suonenjoelle KiekkoKarhujen vieraaksi. Tuon ottelun jälkeen joukkue jää ansaitulle joulutauolle. Kotikaukaloon Murskaamoon palataan lauantaina 14.1. klo 16.00, vieraaksi silloin saapuu ValKi, Valkealasta.